Viiden K:n muoviton mantra

Oma polkuni muovittomampaan elämään sai päässäni selkeämmän reitin, kun kuulin viiden K:n ohjeennuorasta: kieltäydy, käytä uudelleen, karsi tavaraa, kierrätä ja kompostoi. Tämä toimii varmasti kaikille.

 

Kieltäydy: Muovittomuutta edistääkseen on hyvä kieltäytyä kertakäyttöisestä muovista aina kun vain mahdollista. Ilmapallot, pillit, takeaway-kupit kansineen ja muoviset ruokailuvälineet lipsahtavat useimmiten sekajätteeseen tai päätyvät luontoon. Sen sijaan kannattaa valita tuotteita, joita ei ole pakattu muoviin, käyttää omia kestokasseja, pulloja, rasioita ja ruokailuvälineitä kertakäyttöisten muovivastineiden sijaan.

Käytä uudelleen: Käytä muovittomia kasseja, pillejä, rasioita, juomapulloja ja muita arkipäivän asioita kestoversioina. Valitse muovin sijaan materiaaleiksi lasia, paperia, ruostumatonta terästä, puuta, keramiikkaa ja bambua.

Karsi tavaraa: Vähennä sellaisten tavaroiden hankintaa, jotka tulevat muovipakkausten ja muoviosien kera. Jos jostain jää muovijätettä jälkeen, älä osta sitä.

Kierrätä: Kierrätä kaikki, mistä ei voi kieltäytyä, mitä ei voi käyttää uudelleen tai mitä ei voi karsia pois. Kiinnitä huomiota materiaalien koko elinkaareen sen raaka-aineiden hankinnasta jätteen käsittelyyn.

Kompostoi: Mikään yleisesti käytössä oleva muovi ei kompostoidu. Etsi vaihtoehtoja materiaaleista, joita mikro-organismit pystyvät biohajottamaan.

 

KKKKK vaan sullekin!

 

Lue lisää aiheesta:

Life in plastic, it's fantastic!

Muovittoman heinäkuun oivallukset

Muovittoman heinäkuun oivallukset

Jaan Plastic Free July -haasteen oivalluksia tässä. Joku zero waste-konkari voi olla näistä ihan No shit, Sherlock! Mutta minulle haasteeseen osallistuminen on ollut ensimmäinen tietoinen päätös alkaa tehdä konkreettisia tekoja muovisaasteen vähentämiseksi. Olen petrannut tapojani ja opetellut uusia toimintamalleja. Toivottavasti saat näistä innostusta lähteä vähentämään muovin kulutusta omassa elämässäsi!

Yleisesti:

1. Omia roskia tarkkailemalla hiffaa, mistä sitä muovia ja jätettä ylipäänsä kulkeutuu kotiin. Se helpottaa miettimään sitä, mihin tarvitsee vaihtoehtoisia ratkaisuja.

2. Kaikki lähtee oman muovijalanjäljen pienentämisestä, mutta myös maatalauden, teollisuuden, muiden yritysten ja organisaatioiden sekä päättäjien on ehdottomasti sitouduttava löytämään ratkaisuja muovin tuotannon ja kulutuksen vähentämiseksi!

3. Muovisaaste ei katoa tältä planeetalta. Siksi muovin käytön vähentäminen on jokaisen asia.

Ostoksilla:

4. Ennakoi. Suunnittele etukäteen, mitä ostat.

5. Kun kantaa ostokset muutaman kerran käsissä ja taskuissa kaupasta kotiin, oppii ottamaan kauppakassin mukaan. Nyt mulla on kauppakassi joka veskassa ja repussa kaiken varalta, vaikka en edes suunnittelisi kauppaan menoa.

6. Vihannekset ja hedelmät voi laittaa kaupassa kestopussiin. Niitä voi ommella itse tai ostaa.

7. Pikkukaupat pakkaa usein eniten hedelmiä ja vihanneksia, isoista löytyy syötävää paremmin irtona. Samoin toreilta, kauppahalleista, ekokaupoista ja Punnitse ja Säästä-ketjusta. Ja omat pussit mukaan.

8. Vegaaniset jalosteet ovat aaah niin hieno, arkea helpottava asia, mutta kääritty muoviin huolella. Siksi vältän. Ja paljonhan voi tehdä alusta asti itse, kun vaan ryhtyy. Itse tein elämäni ensimmäisen kerran kauramaitoa, ja se olikin halpa ja helppo homma.

9. Käytetyn tavaran ostamisessa on, monen muun seikan lisäksi sekin hyöty, ettei siinä tule yleensä karseeta kasaa pakkausmateriaaleja kaupanpäällisinä.

Keittiössä:

10. Muovipussin käyttäminen roskapussina on sama kuin nakkaisi muovia sekajätteeseen. Se ei ole muovin kierrätystä, hikisesti edes muovitavaran uudelleenkäyttöä. Se, että jätteen sisällä on jätettä, ei tee siitä ”uusiokäytettyä”. Muutamasta sanomalehtiarkista saa väsättyä roskispussin.

11. Palasaippua toimii tiskaamisessa. Mulle saippuan teki ystävä, mutta esim. Dr. Bronnerin hajustamaton Pure-Castile Soap on kuulemma hyvä ja Punnitse ja Säästä myy sitä (Kurvissa ainakin).

12. Ruuan säilyttämiseen ei tarvita kelmua. Kääreenä voi toimia kangas, kosteana tai kuivana riippuen säilytettävästä asiasta. Kantena toimii muut astiat ja noh, kannet.

13. Niissä Liptonin pyramidin mallisissa on PET-muovia. Myös purkkamassa voi sisältää muovia.

Kylpyhuone:

14. Vaihda kaikki mahdolliset saippuat, shampoo ja hoitoaine palamalleihin. Niitä saa ilman muovipakkausta.

15. Paras dödö on ruokasooda puuterilevittimellä levitettynä.

16. Kuukuppi!

17. Kosmetiikan mikromuovit (muovirakeita esim. kuorinta-aineissa ja hammastahnoissa) ja mikrokuidut kulkeutuu viemäreistä vesistöihin ja ravintoketjuihin. Kangaspahikset mikrokuitujen osalta: polyesteri, nylon, akryyli. Vältä.

18. Kosmetiikkaa ilman muoviputelia ei ole helppo löytää. Helpompaa on karsia arsenaalia pienemmäksi ja lähteä itse tehdyn kosmetiikan tielle.

Iloista matkaa pienemmin muovijalanjäljin!

Lisää aiheesta:

Viiden K:n muoviton mantra

Life in plastic, it's fantastic!

 

 

Life in plastic, it's fantastic!

Muovi on niin yleinen materiaali tässä ajassa, ettei sitä oikeastaan edes noteeraa. Mutta kun siihen alkaa kiinnittää huomionsa, sitä on vaikea olla näkemättä. Muovia on kaikkialla. Me ollaan kyllästetty elämämme ja tämä maailma muovisaasteella.

Tuoreen tutkimuksen mukaan maailmaan on tuotettu arviolta 8300 miljoonaa tonnia uutta muovia. Tuosta gigalomegalomaanisesta määrästä 9% on uusiokäytetty (silti edelleen olemassa muovina) ja 12% poltettu. Muovi ei katoa. Kun se on pois silmistä, se on edelleen olemassa. 79% maailmassa koskaan tuotetusta muovista on edelleen kaatopaikoilla ja luonnossa

 

Kukaan ei tiedä, kauanko kestää, että muovi hajoaa, lakkaa olemasta. Arviot vaihtelee äärimmäisen pitkän ajan ja ikuisuuden välillä.

Minä vihaan muovia. Vihaan sitä, miten se tapaa elämän meristä. Vihaan sitä, kuinka se kulkeutuu ihmisten ja muiden eläinten ravintoketjuihin ja sairastuttaa kaikki. Ja vihaan sitäkin, että sen tuotanto on mm. kertakäyttöisen muovituotteiden myötä tuplaantunut vuosien 1998 ja 2015 välillä.

Olen alkanut tietoisesti pienentää omaa muovijalanjälkeä. Osallistuin heinäkuussa Plastic Free July -haasteeseen ja aloin opetella uusille tavoille.

 

On mahdotonta jättää muovin vähentämistä tähän ja siksi jatkan samalla tiellä. Tervetuloa oi ihana muoviton elokuu!

Lue, mitä opin haasteen aikana:

Viiden K:n muoviton mantra
Muovittoman heinäkuun oivallukset

Vegan MoFO, day 4! Oudot yhdistelmät

Huhhuh, ihan pulassa tämän päivän Vegan MoFo-haasteen kanssa. Sehän siis kuului seuraavasti: Tell us about a weird combo that you love.

Mulla ei tule mieleen... Englannissa asuessani söin usein aamiaiseksi ruisleipää ja tulista Sambal Oelek-chilitahnaa. Musta siinä ei ollut mitään kummallista, mutta muroilla ja hilloleivillä käynnistyvä englantilainen kämppikseni oli siitä ihan shokissa. Kuten myös vatsani, mistä syystä en enää harrasta chilileipiä tyhjään mahaan.

Makeanhimoissani keksin kerran laittaa Alpron maustamattomaan jugurttiin turkinpippurirouhetta ja vaahterasiirappia. Se on hyvää, mut onks se nyt tarpeeksi outo yhdistelmä? No ei sitä ainakaan kukaan ole vielä tuotteistanut.

Sellaista raskaan sarjan ruokaoutoilua en ole harrastanut, mutta lievästi kekseliästä oli tehdä äsken suolapähkinä-suklaa-chili-keksejä. Taikina oli tosi hyvää. Ja sit mä aloin seurata A-studion keskustelua pakolaisten majoittamisesta (paljon halauksia teille, ketkä näin autatte!), keskittymiseni herpaantui ja mä poltin ne karrelle.

Onko teillä jotain outoja mieltymyksiä?

Vegan MoFo, day 3! Jotain nopeaa, helppoa ja herkullista

Tämän päivän Vegan MoFo-haasteena oli tehdä jotain nopeaa, helppoa ja herkullista. Mikäs olisi nopeampaa kuin kaivaa jonkun toisen kehittämä resepti netistä ja tehdä se? Törmäsin ihan vähän aikaa sitten Helsingin Sanomissa kiinnostavaan maapähkinävoi-omenaruutujen ohjeeseen. Sen ainesluettelo on lyhyt ja kaikki raaka-aineet ostettavissa lähikaupasta.

Quick ja easy-teemalla kuvattu: lautanen sohvalle ja itse perään.

Minun kohdalla maapähkinävoi-omenaruutujen teko kyllä todella vaikeaa ja hidasta. Päiväkodissa hymyvarantonsa tyhjentänyt lapsi nimittäin roikkui puntissa ja karjui räkä lentäen. Lisäilin ainekset summamutikassa ilman desin mittaa. Maapähkinävoita ja kaurahiutaleita tuli annosteltua liikaa, minkä vuoksi vaahterasiirapin maku ei päässyt esiin niin hyvin kuin pitäisi. Tuosta johtuen pohjaa vaivasi myös hienoinen kuivuus. Mutta sen minkä nämä ruudut kosteudessa menettivät, jäätelöllä paikkasin. Kannattaa todella pyrkiä täsmällisyyteen noiden pohjan ainesmäärien kanssa. Päällyksen kanssa ei ole niin nökönuukaa.

Laura Kaaprolle kiitos reseptistä, joka ilahduttavasti oli vegaaninen jo valmiiksi!

2 dl sileää maapähkinävoita

1¼ dl vaaleaa siirappia tai vaahterasiirappia

4 dl (gluteenittomia) kaurahiutaleita

2 (300 g) omenaa

1 dl paistonkestävää omenamarmeladia

Tarjoiluun:

vaniljajäätelöä (esim. Tofutti tai Oatly)

1.      Vuoraa sivuiltaan 20-senttinen neliön muotoinen vuoka leivinpaperilla.

2.      Kuumenna maapähkinävoita ja vaaleaa siirappia kattilassa, kunnes ne sekoittuvat ja notkistuvat. Ota pois liedeltä ja kääntele joukkoon kaurahiutaleet.

3.      Painele 4/5 seoksesta sormin leivinpaperilla vuoratun vuoan pohjalle.

4.      Kuori omenat, poista siemenkodat ja leikkaa omenat ohuiksi viipaleiksi ja viipaleet vielä mahdollisimman pieniksi kuutioiksi. Vaihtoehtoisesti voit raastaa omenat raastinraudan karkealla terällä.

5.      Sekoita omenakuutiot ja omenamarmeladi keskenään. Tasoita täyte pohjan päälle. Ripottele loput taikinasta päälle epätasaiseksi, murumaiseksi kerrokseksi.

6.      Paista 175-asteisen uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Jos paistos alkaa tummua pinnalta liikaa, peitä se kevyesti foliolla.

7.      Anna jäähtyä. Leikkaa 12–16 palaksi. Tarjoa sellaisenaan tai vaniljajäätelön kanssa.

Voit halutessasi maustaa taikinaa esimerkiksi kanelilla, jauhetulla inkiväärillä ja/tai kardemummalla.

(Resepti lainattu täältä)

Quick? Check!

Easy? Check!

Delicious? Check!

Vegan MoFo, day 2! Makumuisto lapsuudesta

Monet meistä 80-luvulla herkät lapsuuden vuotensa viettäneistä muistavat tuon ajan jostain muusta kuin kulinaristisesta ilottelusta. Pöydässä oli usein perunoita ja ruskeaa kastiketta. Muita vakioruokia olivat perunat ja jauhelihakastike, perunat ja valkokastike, perunat ja perunat ja perunat. Lisäksi saimme lappaa jauhelihakeittoa ja jauheliha-makaronimössöä aika ankarasti. Kun aloin vuonna 1993 kasvissyöjäksi, huolestunut luokkatoverini totesi, etten nyt enää voisi edes syödä makaroniakaan. Ai miksi? ”Koska siinä on jauhelihaa!”

Kouluruokailussa mimosanherkkiä mieliämme vavahduttivat myös sellaiset elämykset kuin kinkkusipatti, nakkisipatti ja sianlihaVATKULI. Mikä oli se mysteeriainesosa, joka teki noista niin pahanmakuisia? Pieni purskaus keittäjän oksennustako?

Vegan MoFo:n tämän päivän tehtävänä luoda uudelleen joku lapsuudesta tuttu ruoka. (Recreate a meal from your childhood.)  Tämän intron jälkeen kaikki ovat nyt taatusti innoissaan ja odottavalla kannalla!

Olkaa hyvä, tässä teille tilliliha revamped! Tillisoija eli Tillis! Pillilihatraumat olkoon iäksi pois pyyhityt, sillä vegaaninen tillis on oikeasti makoisaa! Sitruuna, tilli ja kaurakerma on ilmiselvästi toimiva makuyhdistelmä, mutta ainakaan minä en ole tullut koskaan ajatelleeksi tehdä niistä kastiketta tällä tavoin.

Rajasin Jaakko Kolmosen kuvasta pois.

Uusi uljas sukupolvi piti tilliksestä ja halusi vielä lisääkin. 

Rohkeutta ystäväni, ryhdy toimeen ja et pety!

Tarvitset:

70g soijapaloja (kuivana)
4 pientä porkkanaa
1 sipuli
4 sitruunaviipaletta
6 laakerinlehteä
10 mustapippuria
kasvislientä
soijakastiketta
2 rkl sokeria
iso tillinippu
1 dl kaurakermaa
suurusteeksi perunajauhoja tai vastaavaa
suolaa
perunoita

1. Laita perunat kiehumaan.
2. Keitä soijapalat pussin ohjeen mukaan kasvisliemessä ja soijakastikkeessa.
3. Kun palaset ovat valmiit, siivilöi palat keitin liemestä erilleen. Säästä liemi.
4. Laita korkealaitaiseen paistinpannuun/paistokasariin kuutioitu sipuli, viipaloidut porkkanat sitruunasiivut, pippurit. laakerinlehdet ja sokeri. Kaada päälle n. 7dl keitinlientä. Keittele, kunnes porkkanat ovat pehmenneet ja kastikkeesta on haihtunut vettäkin parisen desiä pois.
5. Siivilöi liemi.
6. Säästä ne porkkanat, sipulit yms.
7. Suurusta siivilöity liemi.
8. Lisää siihen suolaa, soijapalat, tilli ja kaurakerma.
9. Sekoita ja anna tekeytyä viitisen minuuttia.
10. Tarjoile perunoiden, suolakurkkujen ja kastikkeessa kiehuneiden porkkanaviipaleiden kanssa.

Suomalaisten perinneruokien veganisointi onkin aika hauskaa. Mitä seuraavaksi? Lörtsyt, kropsut, rokka ja rönttönen!

Vegan Month of Food, day 1!

Yhdeksättä kertaa järjestettävä Vegan Month of Food, eli Vegan MoFo on täällä! Kyseessä on nimensä mukainen, kuukauden mittainen oodi vegaaniselle ruualle. Tapahtuma jyllää sosiaalisessa mediassa koko syyskuun ajan.

Vegan Mofo on ruohonjuuritason tapahtuma, jonka on käynnistynyt Post Punk Kitchenistä (theppk.com) tutun, upean vegaanikokki, -keittokirjailija, -ravintoloitsija Isa Chandran ideasta.

Tänä vuonna mukana on satoja osallistujia jo yli kahdestakymmenestä maasta. Osallistujat ovat ruokatoimittajia, ammattikokkeja ja sitten tällaisia tavallisia kotikokkailijoita kuten itse. Vegan MoFo pyörii blogeissa, mutta myös Instassa, Twitterissä ja Youtubessa. Ainakin. Tarkoituksena on esitellä joka päivä laajaa, monipuolista ja ah niin herkullista vegaanisen ruuan maailmaa.

Voit seurata koosteita postauksista mm, tapahtuman virallisen Instagram-tilin kautta, jonka löydät täältä: https://instagram.com/veganmofo. Lisätietoja myös täällä tapahtuman virallisilla sivuilla: http://www.veganmofo.com/

Päivittäisten postausten inspiraatioksi on annettu lista aiheita. Näiden vauhdittamana aion itsekin olla mukana!

Vegan MoFO 2015:

1 Rise and Shine! It’s MoFo time! Tell us about your breakfast.

2 Recreate a meal from your childhood.

3 Quick, easy and delicious.

4 Tell us about a weird food combo that you love.

5 Best sandwich ever.

6 Re-create a restaurant meal.

7 Make / eat something inspired by a book or film.

8 Reach out! Make a new vegan friend & tell us about it.

9 Most retro recipe.

10 Something blue.

11 Focus on a nutrient

12 Tell us about your favourite cookbook!

13 It’s kitchen tour time!

14 Share something vegan (and delicious, duh!) with a non-vegan.

15 OMG, Barack Obama is coming over because he knows you make awesome vegan food! What are you going to make?

16 What’s your favorite late summer food?

17 Make (or eat!) a traditional local dish.

18 Honor a human or non human animal who inspires your veganism.

19 Lunch on the go.

20 Veganize an old family recipe.

21 What three endless food supplies would you take if you were going to be stranded on an island? (Imagine your nutritional needs have been met, these are a bonus!)

22 Make a dish using all seasonal produce.

23 Fusion Challenge!

24 What (inset well known person) would eat if they were vegan.

25 Share your favorite cuisine.

26 It’s cold and rainy and there’s a snow drift outside your door! What are you going to make using the ingredients you have?

27 Favorite herb or spice?

28 Tacos VS Burritos. Where do you stand on this important issue?

29 What would you bring on a vegan road trip?

30 Autumn equinox eats.

Nonniiin. Alkuhorinoitten jälkeen tarraan ensimmäisen päivän tehtävään: Rise and Shine! It’s MoFo time! Tell us about your breakfast.

Viikolla hörppään kahvin ja syön leivän tai mitä nyt sattuu olemaan. Viikonloppuisin on ihana syödä aamiaista ja lukea lehteä kaikessa rauhassa. Tämä on esimerkki siitä, mitä mä viikonloppuisin hyvillä mielin söisin.

•          hyvä leipä, jonka päällä on joku maukas levite/tahna. Tässä tapauksessa oli hummusta. Sitten siihen on ladattu päälle tosi ohueksi siivutettuna punasipulia ja kurkkua. Kaiken päälle vielä tuoretta minttua, chilirouhetta ja suolaa.
•          maustamatonta soijajugurttia, mysliä ja puna- ja mustaherukoita.
•          kahvia Alpron kevytsoijamaidolla.
•          Äidin tekemää mustaherukkamehua.

Mitä te syötte aamupalalla?

Not your mom, not your milk! Terveisin, Lehmä

Harhaanjohtavasta mainonnastaan tuttu Valio on jälleen suoltanut ulos maitoa promoavan kampanjan. Valio väittää ulkomainonnan lisäksi radiossa, televisiossa, lehdissä ja netissä, että heidän Luomu-tavaramerkkinen maitonsa olisi peräisin ”lehmiltä, jotka tekevät mitä tykkäävät”.

Tykkäämme siitä, että ihmiset ovat meitä kohtaan väkivaltaisia. Silleen luomusti ja humaanisti.

Mainossloganiin on puristettu mojova valhe. Toinen toistaan seuraavat pakkoraskaudet, jatkuvaan maidon tuottamiseen alistaminen ja olemattomat vapaudet eivät ole sitä, mitä lehmät oikeasti tykkäävät tehdä. Aika paksua uskotella, että lehmä haluaisi tarjota koko lisääntymisjärjestelmänsä maito- ja lihateollisuuden riistettäväksi ja saada lopulta pulttipistoolista päähänsä? 

Monet luulevat, että maitotuotteiden vuoksi ei lehmän sentään tarvitse kuolla. Väärin. Loppuun ajettuja lehmiä ja niiden pakkoraskauksien tuloksina syntyneitä vasikoita teurastetaan ja paljon, että leivillä olisi juustoa ja kahvissa maitoa. Kuvittele mielessäsi 21 miljoonaa vasikkaa. Sen verran maailmassa tapetaan vuosittain maitoteollisuuden ”ylijäämiä”, pikkuhonteloisia, joiden kuuluisi olla leikkimässä ja oppimassa itsenäisiksi oman laumansa keskellä.

Katso paremmalla resoluutiolla täällä

Kuulen usein, että maitotuotteiden poisjättäminen on vaikeaa kahvimaidon ja juuston vuoksi. Kahviin sopii mielestäni täydellisesti Alpron light-soijamaito. Niille, jotka pelkäävät, etteivät voi elää ilman juustoa, minulla on myös viesti: "Rauhoittukaa, ei se happea ole! Violifen ja Wilmersburgerin kasvipohjaiset juustot odottavat teitä!"

Spessut kassut

Olin kolmannella luokalla, kun äitini oli nauhoittanut mulle yhden koulupäivän aikana kasetillisen musiikkia radiosta. 80-luvun kuumimpia artisteja. Olin riemuissani, se oli mun ensimmäinen ikioma musatallenne, jolla ei laulanut Röllipeikko tai Jonna Tervomaa. Siitä se sitten lähti. 

Väitän, että mixtape on taidetta. Painat musiikin kuluttajana myös musiikin tuottajan mielikuvitushatun päähäsi ja taiot musiikkiversumista poimimistasi kappaleista juuri sellaisen setin ääntä kuin itse haluat. Voit valita sarjan, joka kuuluu tyylillisesti yhteen tai voit kehitellä eklektisen, mutta täysin jouhevasti etenevän kokoelman kappaleista, joilla ei ensalkuun voisi kuvitella olevan mitään yhteistä. 

Kokoelmia tarvitaan juhliin, niitä tarvitaan tietyn fiiliksen esiinlietsomiseen, niillä paikkaillaan särkynyttä sydäntä, buustataan itsetuntoa, niiden tahdeilla välitetään viestejä, joita ei oikein osaa/halua sanoa ääneen.

Luulin oman kokoelmakasettien kulta-aikani olleen jo takanapäin. Sitten omg löysin Tapelyn. Perustin mixtape -rakkauteni tähden tähän blogiin aiheelle oman välilehden. Ensimmäinen kasetti on vähän tuollainen testeri electrorockia ja –poppia. Se alkaa lai-lai-Laibachin pontevalla marssielectrolla, kaahailee Cassandra Complexin ylivertaisella laukkakompilla ja päätyy Beatrice Elin tyttöunelmiin. Välissä tapahtuu myös muita juttuja. 

Kuuntele, jos uskallat! Klikkaa kasettia:

Tästä pääset Mixtape-välilehdelle

Ruma trendi

Silmäni kiinnittyivät siihen välittömästi, kun avasin teatterin ulko-oven. Aulassa seisoi nuori nainen turkki niskassaan. Ystävieni puheensorina vaimeni jonnekin taka-alalle. Minä vain tuijotin turkkia. Se pojotti kuin huutomerkki ihmismassan keskellä. 

Elämä etenee pienen vauvan kanssa sellaisella Päiväni murmelina-luupilla. Sitten kun lähtee ihmisten ilmoille, sitä seurailee ja tarkkailee ympäristöään innokkaana. Yllätyksekseni ja järkytyksekseni olen alkanut nähdä turkkeja siellä täällä. Nainen kahvilla ystäviensä ja parinkymmenen kuolleen supikoiran kanssa. Nainen Kurvissa trendikkäät pleksit nenällä, boheemiutta tavoitteleva pipo päässä, yllä noin 20 tapetusta minkistä tehty liivi. Ratikassa mies, näpelöimässä hikisenä kännykkäänsä, noin kymmenen kuollutta kettua kuumottamassa häntä. Niin sekin nainen eilen kahvilassa, joka pystyi hymyilemään muutamankymmentä surkean elämän elänyttä minkkiä harteillaan. Tulee väkisin mieleen, että- mitä-helvettiä-tässä-on-päässyt-käymään? 

Turkisteollisuus alistaa tuntevia, maailmasta tietoisia ja monimutkaisen sosiaalisen käyttäytymisjärjestelmän omaavia eläimiä. Aiheesta on ollut niin paljon puhetta mediassa ja somessa, että tiedolta tuskin kukaan on voinut välttyä. (Katso KUVIA suomalaisilta tarhoilta)

Credit: Jo-Anne McArthur/We Animals

Mikä on tekoturkiksen viesti?

Muistan sellaisenkin ajan, kun katukuvassa turkiksia näkyi lähinnä eiralaismummojen ja itärajan takaa tulleiden turistien yllä. Turkiksien käyttöä pidettiin yleisesti epäsopivana ja moukkamaisena. Saattoi joku saada päälleen spraymaalia tai hyvin mehustellun klimpinkin toisen eläimen karvoissa pöyhkeilyn vuoksi. Mutta pikkuhiljaa, varsin salakavalalla tavalla, turkiksia alkoi löytyä kaikkialta, huppujen reunoista, saappaan varsista, hanskoista ja pipoista. Nyt turkissomisteiden lisäksi ihmiset näyttävät hankkineen kokoturkkeja. Ja niitä eivät kanna ainoastaan turkismummot, vaan kauniit, nuoret ja muodista kiinnostuneet. Pillifarkut, lenkkarit ja turkki on epäcool, mutta näköjään kovin käytetty univormu.

Credit: Jo-Anne McArthur/We Animals

Osa turkeista on toki yhtä kaukana eläimestä kuin tekonahkalaukku on nahkalaukusta. Tekoturkista on välillä todella hankala erottaa aidosta, ja niiden käyttö jakaakin mielipiteitä. Yhtäältä tekoturkkia voi pitää eettisenä valintana aitoon verrattuna, kun taas toisaalta sellaiseen pukeutumalla voi tahtomattaan tulla viestittäneeksi, että turkisten käyttäminen on ok. Usein tekoturkis näyttää ja tuntuu aidolta. Aito karva haisee palaessaan kuin hius, mutta tekokarva lemuaa muoville. Aito karva suippenee kärkeen, tekokarva usein ei. Harvoin on kuitenkaan mahdollisuuksia kadulla kärventää toisten ihmisten takkeja tai ylipäänsä hypelöidä niitä. Elukan karvoitukselta ne näyttävät kaikki tyynni. Feikkikarvat ovat siis osaltaan normalisoimassa aitojen käyttöä. Lisäksi on törkeyden huipentuma, että tekoturkiksena on ihan pokkana myyty kanin, supikoiran tai kojootin turkkia, koska sitä voi saada hyvin valmistettua tekoturkista edullisemmin. 

Joskus itsellänikin on ollut tekoturkki. Vaikka se ei näyttänyt omaan silmääni aidolta, olin kiusallisen tietoinen siitä, että joku ei sitä feikiksi erottaisi. Tunsin tarvetta kuuluttaa joka käänteessä, että en käytä aitoa turkista, että ihan on polyesteriä tämä. Lopulta en halunnut sitä takkia enää pitää. Liikaa emotionaalista painolastia. 

Turkisteollisuus brändää turkista uudelleen

Eettiset arvot ovat ottaneet kunnolla turpaansa muotimarkkinoilla viime vuosina. Noin vuosi takaperin Diane Pernet, entinen suunnittelija ja muotitoimittaja, kuotaisi Pariisin muotiviikoille niskaansa gorillan turkin. Rouva selitteli nousseen kohun vuoksi valintaansa sillä, että gorilla on jo kuollut, käytti hän sitä takkina tai ei. Vintageturkkien käyttäjät vetoavat usein siihen, että eläin on tapettu jo aikaa sitten. He saattavat jopa heittäytyä hurskastelemaan, että on ekologisempaa pukeutua jo olemassa olevaan turkikseen kuin olla pukeutumatta. 

Turkisvaate, jonka vuoksi on tapettu eläimiä vaikkapa 50 vuotta sitten, antaa saman viestin kuin uudempikin: villieläimien pito pienissä, ankeissa ja virikkeettömissä metallipohjaisissa häkeissä on ok. Se kertoo, että eläimen raajojen murskaaminen loukulla on hyväksyttävää muodin vuoksi. Se kertoo siitä, ettei protestoi, vaikka eläimiä tallotaan, hukutetaan ja nyljetään hengiltä, niitä kaasutetaan, tukehdutetaan ja myrkytetään, niiden niskoja väännetään nurin ja niiden peräsuoleen johdetaan sähköä. 

Credit: Jo-Anne McArthur/We Animals

Gorillan karvoissa pöyhkeily on vain yksi ilmentymä siitä, mihin suuntaan muotiteollisuus on turkiksien suhteen kääntynyt. Joka vuosi yli miljardi eläintä tapetaan niiden turkin vuoksi ja se näkyy myös catwalkeilla. Pariisin, New Yorkin, Milanon ja Lontoon tapaisilla isoilla muotiviikoilla voi mallistoista jopa yli 70%:ssä olla turkiksia! Suunnittelijat tarttuvat turkiksiin, sillä kysyntään halutaan vastata ja sitä myös pyritään luomaan. Suurilla Kiinan, Venäjän ja Dubain markkinoilla on paljon ostajia, joilla olisi pätäkkää sikailla. Lisäksi on kehitelty tekniikoita, joilla voi ohentaa turkista niin, että niitä voi käyttää lämpimämmässäkin ilmanalassa. Syyttävä sormeni heristää teille Marc Jacobs, Louis Vuitton, Marni, Giambattista Valli, Michael Kors, Fendi, Oscar de la Renta, Maximillian, Isabel Marant, Diane von Furstenberg, Christopher Kane, Erdem, Jonathan Saunders, Alexander McQueen…jne, jne. 

Saga Furs, turkistuottajien oma myyntiyritys, järjestää vuosittain London College of Fashionin oppilaille kilpailun, jossa materiaalina käytetään ilmaisia turkiksia. Se myös tarjoaa opiskelijoille harjoittelumahdollisuuksia ja sponsoroi joidenkin oppilaiden töitä. Tällä tavoin Saga Furs pyrkii vaikuttamaan vaatesuunnittelijoiden materiaalivalintoihin ja normalisoimaan turkiksien käyttöä.

Turkisala yrittää brändätä ja viherpestä turkiksia esittämällä ne pikamuodin vastakohtana, eettisenä ja ekologisesti kestävänä, jopa eläinystävällisenä valintana. Tehokkaan markkinoinnin yhtenä päämääränä on pyristellä irti vanhettuneista mielikuvista, missä pönöttää eliittirouvat ja mummelit turkeissaan. Markkinointi on nyt suunnattu nuorille naisille. Turkisvaatteille yritetään saada trendilisää ja näkyvyyttä mm. lahjoittamalla niitä julkkiksille. Lily Allen, Lady Gaga, Madonna, Beyoncé, Jennifer Lopez, Rihanna, Kate Moss ja moni muu, joiden elämää puoli maailmaa seuraa, on tavattu turkiksiin kääriytyneenä.

Voivatko ihmiset todellakin mennä noin halpaan? Tekisi mieli antaa pieni sähköshokki suoleen kaikille niille, jotka luulevat, että turkistuotanto olisi muuttunut jotenkin eettiseksi, vastuulliseksi ja eläinten hyvinvoinnista huolehtivaksi. Vaikka turkiksiin kääriytyisi mikä fashionistien überfürer, eettistä turkista ei-ole-olemassakaan. Brändikikkailun takana on vapaudenriistoon ja tappamiseen perustuva miljardibisnes. Ja mitä ekologisuuteen tulee, turkikset ovat yhtä biohajoava ja uusiutuva luonnonvara kuin mikä tahansa mätänemisen ehkäisemiseksi kuivatettu, kemikaalein kyllästetty ja värjätty eläimen ruumis nyt voi olla. Maailman Pankin mukaan turkisteollisuus on yksi pahimmista saastuttajista myrkkymetallipäästöillään. 

Kanit, ketut, naalit, minkit, hillerit, supikoirat, soopelit, nutriat, chichillat, koirat ja kissat, kauniit tuntevat olennot ansaitsevat elää elämänsä rauhassa ja vapaina. Oli sitten tupsu, hupun reunus tai kokoturkki, kaikki ne ovat eläviltä eläimiltä ryövättyjä. Miksi ihminen kieltäytyy ymmärtämästä omien toimiensa seurauksena tapahtuvaa julmuutta? Eikö toisen eläinlajin pelko, kipu, stressi, ahdistus ja yksinäisyys tunnu missään?

Tahmaiset pekaanipullat

Kun keittiöstä valmistuu uusi tuotos, Virallisen Valvojan vakiokysymys on: ” Tuliko blogikamaa?”. Lähestulkoonkaan aina hyvän yrittämisen määrä ei korreloi lopputuloksen maukkauden kanssa, mutta nyt voin käsi lipassa todeta: ”Tuli! Nyt on blogikamaa!”

Monikossa.

Yksikössä.

Nämä pullat ovat kirkkaasti parhaimmat ikinä tekemäni. Okei, en juuri koskaan leivo pullia, mutta älkää sen antako horjuttaa uskoanne näiden pullien erinomaisuuteen. Ne ovat ilmavan kuohkeita, tahmaisen kosteita, maistuvat vaniljalta, omenalta, vaahterasiirapilta ja kookokselta, niissä rouskuu pähkinä. Sanon tämän vielä kerran: kirkkaasti parhaimmat! En tosin voi harmikseni omia kunniaa tästä reseptistä, sillä se on peräisin (hienoisin pienoisin muutoksin) Vegan Yumminess-blogista.

Myös se toinen pulla on uunissa, edelleen. Laskettu aika on tänään, mutta vauvaa ei vielä näy. Mulla on itselläni sellainen kutina, että viikonloppuna alkaa tapahtua. Voiko tällaisia asioita mitenkään aavistaa vai lieneekö toiveajattelua?

Taidanpa ottaa pullaa odotellessani.

TAHMAISET PEKAANIPULLAT

4 rkl vegaanista leivontaan sopivaa margariinia (esim. Sunnuntai laktoositon leivontamargariini)
2 dl kasvimaitoa
½ dl ruokosokeria
2 rkl maissitärkkelystä
1 pss kuivahiivaa
1 tl vaniljajauhetta
½ tl suolaa
n. 6dl puolikarkeita vehnäjauhoja

Täyte:
2 rkl vegaanista leivontaan sopivaa margariinia (esim. Sunnuntai laktoositon leivontamargariini)
reilu puoli desiä omenasosetta
2 dl pekaanipähkinöitä
½ dl fariinisokeria ja ½ dl ruokosokeria

Kastike:
2 dl täysirasvaista kookosmaitoa (esim. Santa Marian Extra creamy coconut milk)
1 rkl maissitärkkelystä
4 rkl vaahterasiirappia

1. Sulata margariini ja lisää se kulhoon yhdessä soijamaidon, sokerin, maissitärkkelyksen, vaniljan ja suolan kanssa. Tarkista, että seos on riittävän lämmintä hiivan aktivoitumiselle (42 astetta).  Jollei ole, niin lämmitä kevyesti. Vispaile sitten kuivahiiva sekaan.
2. Anna hiivaseoksen seisoa hetken, kunnes huomaat hiivan aloittaneen toimintansa.
3. Lisää jauhot nesteeseen ja vaivaa hellästi. Taikinasta tulee pehmeä ja hieman tarttuva pallero. Vaivaa vain sen verran kuin on välttämätöntä ainesten sekaisin menemiseksi.
4. Laita taikina nousemaan tunniksi lämpimään paikkaan.
5. Samalla kun taikina nousee, tee täyte: sulata margariini ja lisää siihen omenasose. Murskaa pähkinöitä pienemmäksi ja sekoita ne sokerin kanssa yhteen.
6. Sitten on kastikkeen vuoro: vispaa kookosmaito, maissitärkkelys ja vaahterasiirappi yhteen. 
7. Ota korkealaitainen piirakkavuoka ja voitele se kevyesti. Kaada puolet kastikkeesta vuoan pohjalle.
8. Taikinan noustua kaulitse siitä kevyesti jauhotetulla alustalla suorakaide (n. 25 x 40 cm).
9. Levitä omenasose-margariiniseos taikinalle ja ripottele päälle sokeroidut pähkinät.
10. Kääri taikina rullaksi ja leikkaa se 12 osaan. Laita palaset leikkauspuoli ylöspäin piirakkavuokaan ja anna niiden nousta vielä reilu puoli tuntia. 
11. Paista pullia 200 asteessa 20 minuuttia.
12. Anna pullien jäähtyä vartin ja kaada sitten päälle loput kastikkeesta.

"Jotkut eläimistä huusivat kuin syötävät"

Hurraa, toinen painos Eveliina Lundqvistin kirjasta Salainen päiväkirja eläintiloilta on juuri ilmestynyt! Kirja on Lundqvistin rohkea puheenvuoro suomalaisten eläintilojen arjesta ja eläinten oikeuksien puolesta. Sen päivänvaloon tuomat vääryydet eläintuotannossa ovat herättäneet keskustelua, jonka soisi pysyvän jatkossakin pinnalla.

Tämä kirja on tärkeä. Sitä ei erityisesti haluaisi lukea, mutta kuinka voisi olla lukemattakaan. Lundqvist on todella laittanut itsensä likoon ja luonut kirjalliselle kentälle ainutlaatuisen ikkunan, josta voi katsoa suomalaisten eläintilojen todellisuuteen. Päiväkirja koostuu eläintenhoitajaksi opiskelleen Lundqvistin omista havainnoista ja kokemuksista navetoissa, sikaloissa, broilerihalleissa, munintakanaloissa ja lammaskasvattamoissa. 

Maanviljely ja eläinten kasvatus käyvät jatkuvasti teollisemmaksi, mikä mahdollistaa tuotantoeläimien laajamittaisemman hyväksikäytön. EU:ssa kasvatetaan joka vuosi 5 miljardia siipikarjaan kuuluvaa eläintä ja yli 300 miljoonaa muuta tuotantoeläintä. 

Eläintuotanto sen eri muodoissaan on yksi maailman suurimmista talouden haaroista, eikä moraalisilla ja eettisillä tekijöillä ole juurikaan sijaa taloudellisessa voitonteossa. Tuloksien maksimointi ja kulujen minimointi tapahtuu eläinten kustannuksella. Tämä on todellisuus myös suomalaisilla eläintiloilla, ja se tulee kirjassa selvästi esiin.

Liian paljon eläimiä liian pienissä, likaisissa tiloissa, toisinaan ei edes mahdollisuutta kääntyä tai käydä mukavasti makuulle. Ei mahdollisuuksia liikuntaan, että kaikki energia olisi käytettävissä painon nostatukseen sekä maidon ja munien tuotantoon. Asianmukaisen hoidon sijaan antibiootteja käytetään runsaasti. Näin eläimet pysyvät riittävän pitkään hengissä kehnoissa, niiden luontaisia tarpeita mitätöivissä elinolosuhteissa. Nämä eläimet eivät koskaan voi kasvattaa jälkeläisiään, tonkia maata, rakentaa pesiä tai tehdä mitään, mikä niille on ominaista ja luontaisesti tärkeää. Useimmat saavat raitista ilmaa ensimmäisen ja viimeisen kerran, kun ne lastataan teurasautoon. 

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto kertoo reaktiossaan Lundqvistin kirjaan olevansa ”huolissaan tuottajien henkisestä jaksamisesta ja maatilojen turvallisuudesta, mikäli eläinaktivistien julkisuushakuinen, kotieläintuotannon lopettamiseen tähtäävä toiminta kovenee”. MTK:n mukaan eläintuotantoa on voitava kehittää markkina- ja elinkeinolähtöisesti. Parhaaksi tavaksi parantaa tuotantoeläinten hyvinvointia MTK näkee tuottajien taloudellisesta ja henkisestä hyvinvoinnista huolehtimisen. Eläintuottajien etujärjestön lausunnot, mutta myös Suomen eläinsuojelulainsäädännön pitkälti sallima, systemaattinen eläimille aiheutettu kärsimys on surullinen muistutus siitä, kuinka tehokkuuden ja tuottavuuden maksimoinnin vuoksi eläimen arvo on yhtä kapea kuin hyötyarvonsa ihmiselle.

Perimmäisenä ongelmana on se, että eläin mielletään niin elinkeinoksi kuin hyödykkeeksi, jonka tuotteistaminen on ”luonnollista”. Tätä mielikuvaa pönkitetään mainostoimistojen avulla, poliittisilla päätöksillä, jopa ravitsemussuosituksilla. Olisi tärkeää, että kirja tulisi luettua mahdollisimman monessa suomalaisessa kodissa. Eläimien tehokasvatus lihan, munien ja maidon vuoksi on mahdollista, koska ihmiset ostavat näin tuotettuja tuotteita. Eläinten oikeuksia polkevan toiminnan kannalta dramaattisinta on, että ihmiset oivaltavat eläimien olevan itsessään arvokkaita yksilöitä, eivätkä enää usko eläinten tuotteistamisen luonnollisuuteen.

KIRJA: Lundqvist, Eveliina (2014). Salainen päiväkirja eläintiloilta. Into Kustannus, Helsinki. s. 274.

SodaScream -Bubble Trouble

Osittain kovan markkinoinnin johdosta SodaStreamin markkinaosuus Suomessa on yli 90 prosenttia. Uskon ja toivon, että moni jättäisi kuplakoneen ostamatta, jos vain tietäisi siihen kytkeytyvistä ongelmista. Yritys viherpesee brändiään, mutta kasvavan vastustuksen ansiosta ei silti onnistu peittämään osallisuuttaan kansainvälisen oikeuden rikkomuksiin.

SodaStream valmistaa hiilihapotuslaitteitaan Mishor Adumimin laittomassa siirtokunnassa, Israelin miehittämällä Länsirannalla Palestiinassa. Israelilaiset siirtokunnat ovat olennainen osa apartheidiin verrattavaa systeemiä, joka on alueelle muodostunut. Sen lisäksi, että siirtokunnat itsessään ovat kansainvälisen oikeuden näkökulmasta laittomia, ne heikentävät palestiinalaisten ihmisoikeuksien toteutumista merkittävästi.

Vastamainos SodaScream rikkoo kuplia

SodaStream tekee taloudellista voittoa miehityksellä ja on tämän vuoksi kansainvälisen boikottiliikkeen hampaissa. Yritystä kurmuuttaa myös tämä suomalaisten ihmisoikeusaktivistien tekemä hauska ja oivaltava vastamainosvideo SodaScream –Bubble Trouble. Video leviää kuin tauti somessa maailmalla! Osana videota on julkaistu myös nettisivut, jotka selittävät lyhyesti ja selkeästi, miksi SodaStream kannattaa pistää boikottiin.

Tofu-pinaatticannelonit ja marinarakastike

Vauvan debyytti lähenee päivä päivältä ja pari päivää sitten juolahti mieleen, että olisi kätevää, kun pakastin olisi täynnä valmiita, tai ainakin melkein valmiita, ja voimia antavia vegaaniaterioita parin ensimmäisen vauvaviikon ajaksi. Keittoja, patoja, kasvispihvejä, pitsataikinaa, mitä näitä nyt on.

Pinaatti-ricotta-klassikon vegaaninen vaihtoehtoehto.

Tuumasta toimeen, käynnistin pakastimen varusteluoperaation autenttisella italialaisella marinarakastikkeella, jolle löytyy käyttöä vaikka pastassa, pitsan päällä tai keiton pohjana. Vertailin netissä marinarakastikkeiden reseptejä ja huomasin niitä olevan yhtä monta kuin kokkiakin. 

Tomaattien laadulla on iso merkitys lopputulokseen. Minä lähdin purkkitomaattilinjalle, koska ne paremmat ja tuoreet tomaatit maksoivat kuin olisivat painonsa arvosta kultaa. Hesarin tomaattimurskarankingissa voiton vei ParmaSole Polpa fine. Pahvitetraan pakattu, neljän kappaleen erissä myytävä tuote löytyy Citymarketista. Hyvin pärjäsivät myös Hakaniemen hallista Roiniset Oy:ltä hankittu Cirio ja kaupoissa jo melko yleinen Mutti (jota minä käytin).

Makeutta tomaattikastikkeeseen tuo porkkana ja lisämakua perusyrtit basilika ja persilja. Kursailematon ja simppeli kastike on suolaton. Tarvitset siis yksinkertaiset ainekset, mutta kunnolla aikaa. Kastikkeen hauduttelun lomassa sinulla on aikaa kolmisen tuntia järjestellä viime kesän lomakuvat, torkkua kissa kainalossa ja soittaa kaverille. 

Toki voit myös jatkaa keittiössä mekkalointia ja tehdä nämä tofu-pinaatticannelonit. Olin henkisesti valmistautunut siihen, että cannelonien valmistus olisi työläs ja aikaa vievä savotta. Se oli harhaluulo etenkin, koska canneloniputkelot tulivat paketista ja tomaattikastike oli edellispäivän keittelyiden ansiosta valmiina.  Loppujen lopuksi kyseessä on varsin helposti toteutettava ruoka. Tofu muistuttaa tässä yllättävän paljon ricottajuustoa. Mukana oleva pinaatti vahvistaa mielikuvaa. Muista jakaa kastiketta putkiloiden päälle avarakätisesti, sillä ruuan mehevyys on suorassa suhteessa kastikkeen riittävään määrään. 

TOFU-PINAATTICANNELONIT (4 annosta)

1 pkt valmiita canneloniputkia
lempitomaattikastikettasi (Tarvitset noin litran verran. Ohje omatekoiseen marinarakastikkeeseen cannelonireseptin jälkeen.)
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
oliiviöljyä paistamiseen
1 pkt hampputofua
250g tuoreita pinaatin lehtiä
2 dl kasvikermaa
puolikkaan sitruunan mehu
1 tl rakuunaa (lisää halutessasi myös muita yrttejä, kaikki italialaiseen keittiöön viittaavat sopii)
valkopippuria
suolaa
oluthiivahiutaleita (jos niin tahdot)

1. Tee oma marinarakastike tai osta kaupasta.
2. Pilko sipuli ja valkosipuli ja kuullota niitä korkealaitaisessa pannussa.
3. Lisää huuhdotut ja pilkotut pinaatinlehdet. Sekoittele lastalla.
4. Kuivaa tofun nesteet talouspaperilla puristelemalla. Hienonna tofu sitten haarukalla pieneksi ja lisää pannulle.
5. Anna pinaatti-tofuseoksen muhia pannulla, kunnes pinaatti on pehmennyt. 
6. Lisää kasvikerma, sitruunamehu, rakuuna, valkopippuri ja suola. Mausta tarpeeksi reippaasti, uunissa maut tasaantuu.
7. Levitä laakean uunivuoan pohjalle tomaattikastiketta.
8. Täytä cannelonituubit pinaatti-tofuseoksella. Homma käy pastaputkilon koosta riippuen näppärimmin joko veitsen kärjellä tai pikkulusikalla tökkimällä.
9. Peitä vuoan pohja tomaattikastikkeella. Täytä se sitten täytetyillä canneloniputkiloilla ja peitä ne kerroksella tomaattikastiketta. Älä nuukaile kastikkeen kanssa, sillä sitä haihtuu uunissa. 
10. Laita vuoka puoleksi tunniksi 225 asteiseen uuniin.
11. Ripottele lopuksi päälle oluthiivahiutaleita, jos parmesaanimaisuutta kaipaat.

Tämä on sitten teille oman elämänne Bree van der Kampit (ja ne, joilla on kolme tuntia luppoaikaa omistautua autenttisen italialaisen tomaattikastikkeen kokoonkeittelyyn). Mä tein tätä vähän runsaamman erän, jotta saisin sitä pakastimeen. Vaan niinhän siinä sitten kävi, että cannelonivuokaan hurahti kastiketta jo noin litran verran.

MARINARAKASTIKE (n. 2 litraa)

2 sipulia
7 valkosipulin kynttä 
oliiviöljyä
4 purkkia säilöttyjä luumutomaatteja tai tomaattimurskaa
1 porkkana
rouhittua mustapippuria
1 ruukku tuoreita basilikan lehtiä
½ ruukku persiljan lehtiä
3 laakerin lehteä

1. Pilko sipuli ja viipaloi valkosipulin kynnet.
2. Kuullota sipulit kattilassa oliiviöljyssä.
3. Lisää tomaatit ja raastettu porkkana sekä rouhi sekaan mustapippuria.
4. Anna hautua matalalla lämmöllä poristen 30 minuuttia.
5. Lisää yrtit, alenna taas hieman lämpöä ja anna muhia pari tuntia.
6. Sekoita välillä!
7. Ota laakerinlehdet pois ja päräytä kastike sauvasekoittimella tasaiseksi.
8. Käytä kastiketta pastaan ja pitsaan. Voit myös pakastaa sitä.

Piparmintulla punkkeja vastaan

Orastava keväthurmos laantui tänä aamuna, kun astuin aamulla koiran kanssa ulko-ovesta lumihankeen. Lapinkoira-Lalli tietysti kimpoili hihnansa päässä onnesta halkeamaisillaan. Kuopsutti lunta, lipaisi sitä, sitten hyppäsi ojaan ja samalla tietysti haukkui häntä ojossa iloaan ilmoille.

Mentha x Piperita

Leppeiden auringonsäteiden ollessa tuoreessa muistissa sohjoiset kadut saavat minut puhkeamaan äänettömään epätoivon huutoon. Pieni ilon pilkahdus asiassa silti on, kun oikein yrittää. Punkkikauden alku lykkääntyy hieman ja ehkä joku niistä verenhimoisista pikkupaskiaisista löytää lumen alta hautansa. Täällä Vallilassa on punkkeja ihan käsittämättömän paljon ja niitä saa alkaa nyppimään Lallista pian lumien lähdettyä. Sen lisäksi, että punkki ötökkänä on minusta todella kuvottava (ja potentiaalisesti vaarallinenkin), niiden levittäytyminen joka heinikkopläntille rajoittaa rasittavan paljon sitä, missä koiran kanssa edes viitsii liikkua.

Herkullinen veriateria.

Apteekin punkkitippoja en voi Lallille laittaa, sillä tyyppi saa niistä ihan toivottomat kutinat. Punkkipanta on ollut sen verran tehokas, että viime kesänä löysin peukalon pään kokoiseksi itsensä lihottaneen pulleron suoraan pannan alta. Magneettilaattaa on tullut myös kokeiltua, mutta sikäli mikäli se luo koiran ympärille jonkun magneettikentän, tätä Vallilan punkki-invaasiota vastaan se ei ole ollut riittävä.

Meidän lapinukko imuroi itseensä kaikki seutukunnan verenimijät ja tarvitsee suojakseen ehdottomasti jotain. Aion seuraavaksi kokeilla yrttiterapeutti Henriette Kressin ohjetta, missä punkinkarkoittimena toimii eteerisestä piparminttuöljystä ja alkoholista tehty uute. Piparminttuöljyä löytyy omasta takaa, vielä pitää käydä ostamassa viunat. Jaan kokemuksen tänne, jahka niitä on. 

Sillä välin kuulisin mielelläni muilta, millä kostein missäkin punkkeja pidetään loitolla.

Matchakakut

Tällaista jälkeä syntyy, kun Hanna-täti menee Japaniin. Näissä kakuissa/kekseissä on pohjana Hanna-tädin kakkujen taikina, vegaanisena versiona, ja lisänä matcha-jauhetta, tuota Japanin suurinta lahjaa maailmalle sitten Hello Kittyn.

Matcha = pulveriksi jauhettuja teenlehtiä. 

Helsingissä on teenharrastajille jo mukavasti teehuoneita ja puoteja. Meikäläisen suosikki numero yksi on Teehuone Pieni Kilpikonna Arkadiankadulla. Siellä teehen suhtaudutaan ihailtavalla pieteetillä ja asiantuntemuksella ja valikoima on huima. Teet saapuvat tuottajilta oman maahantuonnin vuoksi nopeasti, ja omat ostokset saa mukaan pusseissa, joihin on merkitty muun muassa teen korjuuaika ja –paikka. Joillekin teen satokausi ja korjuupaikka kertovat jotain teestä itsestään, mutta minä paremman ymmärryksen puutteessa lähinnä fiilistelen esimerkiksi lyhyttä informaatiota "Fujian, 2013" tähän tapaan: ”Uuuh aaah, jasmiiniteetä Fujianin maakunnan sumuisilta, aamukastetta helmeileviltä rinteiltä. Poimittu vuonna 2013 lintujen laulaessa ja juoksevan veden solistessa Tao Taon kotipolun viereltä… Lisäksi, Pieni Kilpikonna tarjoilee teet Gongfu-haudutuksina, mikä erottaa paikan myös siltä osin muista kaupungin teehuoneista.

Eerikinkadun Théhuoneen teetarjonta on myös upea. Ihan vaan piipahtamaan tullut ajautuu innostuksen valtaan teekatalogia selatessaan ja poistuu usein myymälästä heilutellen kassissaan löytämiään aarteita. Théhuone on pieni mutta suosittu paikka. Siksi teetä ja sympatiaa hakeva voi toisinaan kohdata täysinäiset pöydät.

Kulman takana Fredalla on The Ounce. Kadulta on mukava astua teehuoneen viktoriaaniseen aikapoimuun ja kulauttaa pikkukannullinen teetä. Paikan ilmapiiri ja sisustus imee puoleensa steampunk-henkistä nuorisoa silintereineen ja pitseineen, joten hetkittäin saattaa luulla joutuneensa keskelle jotain hillittyä pukunäytelmää. 

Myös Kluuvin Chayassa tekee mieltäylentäviä löytöjä sekä teen että haudutuskamppeitten osalta. Hyllyillä on nuuskittavaksi monen sortin maustettua teetä. Pitkään luulinkin, että siellä on myynnissä vaan maustettua teetä, kunnes vastikään hokasin, että heidän valikoimansa jatkuu tiskin takana. 

Kunnon teetä ja teekulttuuria löytyy, kun tietää, mistä hakea. Vaan jotain puuttuu. Olen huomannut, että teen kanssa on usein mukava natustella jotain pientä, mutta tarjoilut ovat enimmäkseen ei-vegaanisia. Olen havitellut matchalla maustettua kakkua (joka kyllä muistuttaa keksiä) jo niin pitkään, että nyt piti ryhtyä toimeen. Pehmeissä ja mureissa kakkusissa maistuu matcha vain vienosti, ettei se jyrää alleen teen omia aromeja. 

Itse tykkään 15 minuuttia uunissa paistuneista kakuista, mutta Virallinen Valvoja siitä erästä, joka oli uunissa 20 minuuttia. Kokeile itse, mutta se on varma, että pienet taikinapötkön päistä tulleet kakkuset kärtsäsivät ja niissä matcha maistui jo kitkerältä. Valvo siis nenä uuninluukulla, ettei vihreistä kakuista tule vahingossa ruskeita.

MATCHAKAKUT, n 40 kpl

5 dl vehnäjauhoja
3 dl perunajauhoja
2 rkl hyvälaatuista matchajauhetta 
2 tl leivinjauhetta
200 g huoneenlämmössä pehmennyttä vegaanista margariinia, esim. sinistä Keijua
1 prk Sunnuntai kuohkea vispiä
2 dl tomusokeria

1. Sekoita jauhot, matcha ja leivinjauhe kulhossa keskenään.
2. Vispaa pehmeää margariinia, sokeri ja Sunnuntain kuohkea vispiä sähkövatkaimella 5 minuuttia (vispin ei ole tarkoituskaan muuttua nyt vaahdoksi).
3. Lisää jauhoseos siivilän läpi margariiniseokseen. 
4. Kääntele aineksia pehmeästi ensin jollain sekoitusvälineellä ja lopuksi kädellä, että saat tasaisen massan.
5. Ota kaksi palaa kelmua (n. 40 cm pitkää).
6. Asettele puolet taikinasta pitkittäissuunnassa kelmulle ja muotoile siitä tasainen, parikymmentä senttiä pitkä harkko käyttämällä kelmua hyödyksesi. Taikina tarttuu käsiin, mutta kelmun kanssa saat siistin pötkön.
   
7. Toista toisen taikinapuolikkaan ja kelmun kanssa sama.
8. Laita taikina jääkaappiin muutamaksi tunniksi.
9. Kun taikina on kovettunut, avaa kelmut ja leikkaa harkoista n. 1 cm paksuisia siivuja ja laita ne pellille.
   
10. Paista 185 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. 
11. Valmista kannullinen teetä ja unohda turmeltunut maailma.

Hän on täällä taas!

Jos tietäisin jonkun särmikkään, mutta hauskan aloituksen, jolla polkaista uudelleen käyntiin kuukausitolkulla katkolla ollut blogi, laittaisin sen nyt tähän. Mutta koska en sellaista tiedä, käärin vain hihat ja käyn asiaan.  

Sillä aikaa, kun Pata <3 Kattila- blogi on ollut hunningolla, blogosfäärin tällä puolen on tapahtunut. Minusta ja Virallisesta Valvojasta on tulossa äiti ja isä! Odotus on edennyt äitiysvapaan puolelle ja laskettu aika lähenee kuin vieras planeetta. 

Raskausaika on mennyt elämäni muihin mittaviin käänteisiin nähden ihmeellisen sujuvasti ja ongelmitta. Vaikka biologia se vain toteuttaa itseään, on silti aika hieno onnistumisen kokemus, kun voi suurin piirtein kädet ristissä rinnan päällä istua sohvalla odottamassa, ja kas, jostain kehkeytyi pieni ihminen. 

Kaikki on edennyt hienosti, vaikka alkukolmanneksella tosin olisin halunnut elää hajuttomassa ja mauttomassa tyhjiössä ja etenin paikasta toiseen lähinnä oksut suussa rynnistämällä. Ruuanlaittoentuusiasmini kutistui ranskisten uuniin työntämiseen, mikä toki hankaloitti ruokablogiharrastusta.

Monet kerrat mietin, kuinka pöly kerrostuu viimeisen postaukseni päälle ja lukija toisensa perään poistuu sulkien oven perässään. Jokainen kokkauksistani kiinnostunut lukija on ollut minulle kovin tärkeä, voi kunpa kaikki löytäisivät taas takaisin! Vaikka blogissa on ollut tarjolla viime kuukaudet kylmää kalkkunaa, toivon uusien tekstien tavoittavan vegaaniruuan ystävät jälleen.

Sen lisäksi, että vanha tuttu linja eläinystävällisten reseptien kautta jatkuu, haluan laventaa tonttiani. Ruoka on hyvää nälkää vastaan, mutta kulinaristisiin bakkanaaleihin äityvä kokki minussa on hieman veltostunut.  Haluan jatkossa jakaa teidän kanssa myös muita eläinten oikeuksiin, kasvimaailmaan ja hyvinvointiin liittyviä juttuja, jotka minua innostaa ja kiinnostaa. Ja koska elämässä on pian vauvakin mukana, vauva-asioita putkahtelee varmasti tänne bloginkin puolelle.  Sen tarkemmin en osaa (enkä taida halutakaan) aiheita rajata.

Uudet tuulet puhaltavat jo, eikä tässä ensimmäisessä postauksessa ole ruokareseptiä vaan hiukan toisenlainen ohje. Sain siihen kipinän, kun, kiitos ystäväni, pötkötin hemmoteltavana yhdessä tallinnalaisessa kylpylässä. Talven ja lisäkilojen piinaamille jaloille jalkahoitajan raskas kalusto teki uskomattoman hyvää, mutta hierojan öljyistä olisi iho ilahtunut vielä enemmän vartalon kuorinnan jälkeen. Olen superepäkiinnostunut itseni puunaamisesta ja rasvailuista, mutta joku tolkku kai minullakin sitten on, kun tajusin, että paksujen vaatteiden alla kuivettunut ja kiristelevä ihoni ansaitsisi hetkisen huomiota. Kolmen raaka-aineen ratkaisu ei verottanut kukkaroanikaan, koska kaikki ainekset löytyivät jo kotoa.

Kuoriudu kevään kunniaksi!

Vartalokuorinnan pohjana käytin paksua ja tehokkaasti kosteuttavaa kookosöljyä. Kuorivaksi aineeksi sopii sokeri, joko valkoinen tai ruskea ruokosokeri, jota itse käytin. Aromaterapeuttiset kiksit lisäsin käyttämällä tasapainottavaa ja rauhoittavaa laventeliöljyä. 

Laventeli on hellävarainen ja hoitaa montaa vaivaa unettomuudesta päänsärkyyn. Rohtokäytössä suosittu laventeli on oiva eteerinen öljy myös kosmetiikkaan. Hyvän tuoksun lisäksi sillä on jäähdyttävä vaikutus eli se rauhoittaa ärtynyttä ihoa.  Huomio muuten kaikki te siunattuun tilaan hankkiutuneet toverit: laventelia ei suositella käytettäväksi raskauden alkuvaiheessa. Muutenkin kannattaa aina selvittää ensin, mitkä yrtit ovat turvallisia käyttää raskausaikana.

Eteerisiä öljyjä käytettäessä pitää myös olla laatutietoinen. Synteettisesti valmistetuilla ”eteerisillä öljyillä” ei ole aromaterapeuttista käyttöä. Ne ovat kasvin tuoksua jäljitteleviä hajusteita eikä niitä kannata lääppiä ihoonsa, vaan esimerkiksi sumutepullolla suihkia mattoja raikastamaan (veteen laimennettuna). 

Aidot eteeriset öljyt ovat kasvirauhasten tuottamia haihtuvia öljyjä, jotka on irrotettu suuresta kasvimäärästä esimerkiksi tislaamalla. Öljy on peräisin yhdestä kasvilajista, eikä siihen ei ole lisätty kemiallisia jatkeita tai lisätty tai poistettu aineosia.

Aitoakaan eteeristä öljyä ei levitetä juuri koskaan iholle suoraan, vaan se lähestulkoon aina sekoitetaan johonkin rasvaiseen öljyyn.

Tämän ohjeen annostusmäärillä kuorinta-ainetta riittää kahteen kertaan. Säilyvyys on noin puoli vuotta, mutta astiaan päässyt vesi voi pilaannuttaa satsin nopeammin. Kaiva siis ainetta purkista kuivalla kädellä. 

LAVENTELIKUORINTA VARTALOLLE

3 rkl kylmäpuristettua neitsytkookosöljyä (huoneenlämmössä pehmennyttä)
1 ½ dl sokeria
8-10 tippaa eteeristä laventeliöljyä

1. Sekoita ainekset kulhossa keskenään.
2. Purkita puhtaaseen lasipurkkiin ja säilytä valolta suojattuna kuivassa paikassa.