Ruma trendi

Silmäni kiinnittyivät siihen välittömästi, kun avasin teatterin ulko-oven. Aulassa seisoi nuori nainen turkki niskassaan. Ystävieni puheensorina vaimeni jonnekin taka-alalle. Minä vain tuijotin turkkia. Se pojotti kuin huutomerkki ihmismassan keskellä. 

Elämä etenee pienen vauvan kanssa sellaisella Päiväni murmelina-luupilla. Sitten kun lähtee ihmisten ilmoille, sitä seurailee ja tarkkailee ympäristöään innokkaana. Yllätyksekseni ja järkytyksekseni olen alkanut nähdä turkkeja siellä täällä. Nainen kahvilla ystäviensä ja parinkymmenen kuolleen supikoiran kanssa. Nainen Kurvissa trendikkäät pleksit nenällä, boheemiutta tavoitteleva pipo päässä, yllä noin 20 tapetusta minkistä tehty liivi. Ratikassa mies, näpelöimässä hikisenä kännykkäänsä, noin kymmenen kuollutta kettua kuumottamassa häntä. Niin sekin nainen eilen kahvilassa, joka pystyi hymyilemään muutamankymmentä surkean elämän elänyttä minkkiä harteillaan. Tulee väkisin mieleen, että- mitä-helvettiä-tässä-on-päässyt-käymään? 

Turkisteollisuus alistaa tuntevia, maailmasta tietoisia ja monimutkaisen sosiaalisen käyttäytymisjärjestelmän omaavia eläimiä. Aiheesta on ollut niin paljon puhetta mediassa ja somessa, että tiedolta tuskin kukaan on voinut välttyä. (Katso KUVIA suomalaisilta tarhoilta)

Credit: Jo-Anne McArthur/We Animals

Mikä on tekoturkiksen viesti?

Muistan sellaisenkin ajan, kun katukuvassa turkiksia näkyi lähinnä eiralaismummojen ja itärajan takaa tulleiden turistien yllä. Turkiksien käyttöä pidettiin yleisesti epäsopivana ja moukkamaisena. Saattoi joku saada päälleen spraymaalia tai hyvin mehustellun klimpinkin toisen eläimen karvoissa pöyhkeilyn vuoksi. Mutta pikkuhiljaa, varsin salakavalalla tavalla, turkiksia alkoi löytyä kaikkialta, huppujen reunoista, saappaan varsista, hanskoista ja pipoista. Nyt turkissomisteiden lisäksi ihmiset näyttävät hankkineen kokoturkkeja. Ja niitä eivät kanna ainoastaan turkismummot, vaan kauniit, nuoret ja muodista kiinnostuneet. Pillifarkut, lenkkarit ja turkki on epäcool, mutta näköjään kovin käytetty univormu.

Credit: Jo-Anne McArthur/We Animals

Osa turkeista on toki yhtä kaukana eläimestä kuin tekonahkalaukku on nahkalaukusta. Tekoturkista on välillä todella hankala erottaa aidosta, ja niiden käyttö jakaakin mielipiteitä. Yhtäältä tekoturkkia voi pitää eettisenä valintana aitoon verrattuna, kun taas toisaalta sellaiseen pukeutumalla voi tahtomattaan tulla viestittäneeksi, että turkisten käyttäminen on ok. Usein tekoturkis näyttää ja tuntuu aidolta. Aito karva haisee palaessaan kuin hius, mutta tekokarva lemuaa muoville. Aito karva suippenee kärkeen, tekokarva usein ei. Harvoin on kuitenkaan mahdollisuuksia kadulla kärventää toisten ihmisten takkeja tai ylipäänsä hypelöidä niitä. Elukan karvoitukselta ne näyttävät kaikki tyynni. Feikkikarvat ovat siis osaltaan normalisoimassa aitojen käyttöä. Lisäksi on törkeyden huipentuma, että tekoturkiksena on ihan pokkana myyty kanin, supikoiran tai kojootin turkkia, koska sitä voi saada hyvin valmistettua tekoturkista edullisemmin. 

Joskus itsellänikin on ollut tekoturkki. Vaikka se ei näyttänyt omaan silmääni aidolta, olin kiusallisen tietoinen siitä, että joku ei sitä feikiksi erottaisi. Tunsin tarvetta kuuluttaa joka käänteessä, että en käytä aitoa turkista, että ihan on polyesteriä tämä. Lopulta en halunnut sitä takkia enää pitää. Liikaa emotionaalista painolastia. 

Turkisteollisuus brändää turkista uudelleen

Eettiset arvot ovat ottaneet kunnolla turpaansa muotimarkkinoilla viime vuosina. Noin vuosi takaperin Diane Pernet, entinen suunnittelija ja muotitoimittaja, kuotaisi Pariisin muotiviikoille niskaansa gorillan turkin. Rouva selitteli nousseen kohun vuoksi valintaansa sillä, että gorilla on jo kuollut, käytti hän sitä takkina tai ei. Vintageturkkien käyttäjät vetoavat usein siihen, että eläin on tapettu jo aikaa sitten. He saattavat jopa heittäytyä hurskastelemaan, että on ekologisempaa pukeutua jo olemassa olevaan turkikseen kuin olla pukeutumatta. 

Turkisvaate, jonka vuoksi on tapettu eläimiä vaikkapa 50 vuotta sitten, antaa saman viestin kuin uudempikin: villieläimien pito pienissä, ankeissa ja virikkeettömissä metallipohjaisissa häkeissä on ok. Se kertoo, että eläimen raajojen murskaaminen loukulla on hyväksyttävää muodin vuoksi. Se kertoo siitä, ettei protestoi, vaikka eläimiä tallotaan, hukutetaan ja nyljetään hengiltä, niitä kaasutetaan, tukehdutetaan ja myrkytetään, niiden niskoja väännetään nurin ja niiden peräsuoleen johdetaan sähköä. 

Credit: Jo-Anne McArthur/We Animals

Gorillan karvoissa pöyhkeily on vain yksi ilmentymä siitä, mihin suuntaan muotiteollisuus on turkiksien suhteen kääntynyt. Joka vuosi yli miljardi eläintä tapetaan niiden turkin vuoksi ja se näkyy myös catwalkeilla. Pariisin, New Yorkin, Milanon ja Lontoon tapaisilla isoilla muotiviikoilla voi mallistoista jopa yli 70%:ssä olla turkiksia! Suunnittelijat tarttuvat turkiksiin, sillä kysyntään halutaan vastata ja sitä myös pyritään luomaan. Suurilla Kiinan, Venäjän ja Dubain markkinoilla on paljon ostajia, joilla olisi pätäkkää sikailla. Lisäksi on kehitelty tekniikoita, joilla voi ohentaa turkista niin, että niitä voi käyttää lämpimämmässäkin ilmanalassa. Syyttävä sormeni heristää teille Marc Jacobs, Louis Vuitton, Marni, Giambattista Valli, Michael Kors, Fendi, Oscar de la Renta, Maximillian, Isabel Marant, Diane von Furstenberg, Christopher Kane, Erdem, Jonathan Saunders, Alexander McQueen…jne, jne. 

Saga Furs, turkistuottajien oma myyntiyritys, järjestää vuosittain London College of Fashionin oppilaille kilpailun, jossa materiaalina käytetään ilmaisia turkiksia. Se myös tarjoaa opiskelijoille harjoittelumahdollisuuksia ja sponsoroi joidenkin oppilaiden töitä. Tällä tavoin Saga Furs pyrkii vaikuttamaan vaatesuunnittelijoiden materiaalivalintoihin ja normalisoimaan turkiksien käyttöä.

Turkisala yrittää brändätä ja viherpestä turkiksia esittämällä ne pikamuodin vastakohtana, eettisenä ja ekologisesti kestävänä, jopa eläinystävällisenä valintana. Tehokkaan markkinoinnin yhtenä päämääränä on pyristellä irti vanhettuneista mielikuvista, missä pönöttää eliittirouvat ja mummelit turkeissaan. Markkinointi on nyt suunnattu nuorille naisille. Turkisvaatteille yritetään saada trendilisää ja näkyvyyttä mm. lahjoittamalla niitä julkkiksille. Lily Allen, Lady Gaga, Madonna, Beyoncé, Jennifer Lopez, Rihanna, Kate Moss ja moni muu, joiden elämää puoli maailmaa seuraa, on tavattu turkiksiin kääriytyneenä.

Voivatko ihmiset todellakin mennä noin halpaan? Tekisi mieli antaa pieni sähköshokki suoleen kaikille niille, jotka luulevat, että turkistuotanto olisi muuttunut jotenkin eettiseksi, vastuulliseksi ja eläinten hyvinvoinnista huolehtivaksi. Vaikka turkiksiin kääriytyisi mikä fashionistien überfürer, eettistä turkista ei-ole-olemassakaan. Brändikikkailun takana on vapaudenriistoon ja tappamiseen perustuva miljardibisnes. Ja mitä ekologisuuteen tulee, turkikset ovat yhtä biohajoava ja uusiutuva luonnonvara kuin mikä tahansa mätänemisen ehkäisemiseksi kuivatettu, kemikaalein kyllästetty ja värjätty eläimen ruumis nyt voi olla. Maailman Pankin mukaan turkisteollisuus on yksi pahimmista saastuttajista myrkkymetallipäästöillään. 

Kanit, ketut, naalit, minkit, hillerit, supikoirat, soopelit, nutriat, chichillat, koirat ja kissat, kauniit tuntevat olennot ansaitsevat elää elämänsä rauhassa ja vapaina. Oli sitten tupsu, hupun reunus tai kokoturkki, kaikki ne ovat eläviltä eläimiltä ryövättyjä. Miksi ihminen kieltäytyy ymmärtämästä omien toimiensa seurauksena tapahtuvaa julmuutta? Eikö toisen eläinlajin pelko, kipu, stressi, ahdistus ja yksinäisyys tunnu missään?