Tuoreessa pinaatissa maistuu lehtivihreä elinvoima ja
salaatissa pinaatti onkin elementissään. Haudutetussa pinaatissa taas on aika
vähänlaisesti luonnetta. Lämpimän pinaatista tehdyn ruuan maustamiseen on siis hyvä
satsata, jotta se voisi olla edukseen. Kannattaa hakea oppia reipasta maustamista
harjoittavista ruokakulttuureista.
Pinaattipaistoksen kanssa tarjolla on appelsiini-kookos-couscousta. |
Säilöttyä sitruuna ei kannata tässä reseptissä lähteä
korvaamaan tuoreella. Maku on vaan niin erilainen, suolainen ja intensiivinen. Säilöttyjä
sitruunoita saa ainakin hyvin varustetuista marketeista ja silloin tällöin myös
kauppahallien maustepuodeista. Kotiutin omani Stockan Herkusta. Voi niitä
itsekin tehdä, reseptejä löytyy guuglettamalla.
Ostin samaan syssyyn myös harissatahnan. Se sisältää pääasiassa
chiliä, tomaattia ja valkosipulia. Kun harissaa ja sitruunaa sujauttaa ruokaan,
siitä tulee välittömästi marokkolaisen oloista. Tagine, papuruuat, couscous,
kaikki, on hetkessä jotenkin oikeanlaista.
Pinaattipaistos on mainio pääruoka, mutta pinaattia
pitää olla hervoton kuorma. Pinaatti suorastaan katoaa silmissä pannulla
lämmetessään. Sanoisin, että tuplaa reseptin ainekset, niin saat neljälle
riittävästi.
Marokkolainen pinaattipaistos
2 annosta
250g tuoreita pinaatinlehtiä
puoli ruukullista persiljaa
2 valkosipulinkynttä
2 rkl sitruunamehua
1 säilötty sitruuna
7 isoa ja kivetöntä vihreää oliivia
1 tl harissatahnaa
1 ½ tl paprikajauhetta
½ tl kuminan siemeniä
¼ tl cayennepippuria
oliiviöljyä
Valmistus:
- Huuhtele pinaatinlehtiä huolella ja moneen otteeseen. Kuivaa ne. Joku uuttera haluaa ehkä niistä poistaa varret. Itse en sitä tehnyt (250 grammassa on aika pirusti lehtiä).
- Pistä säilötty sitruuna vesiastiaan, että siitä lähtee kovimmat suolat päältä.
- Laita korkealaitaiseen paistokasariin tai isolle wokkipannulle tilkkanen oliiviöljyä.
- Laita mausteet ja harissatahna kuumahkoon öljyyn ja sekoittele puulastalla minuutin verran.
- Lisää pieneksi pilkotut valkosipulin kynnet ja sekoita hetki.
- Laita pinaatin lehdet joukkoon. Sekoittele. Pienennä lämpöä.
- Halkaise säilötty sitruuna neljään osaan ja poista sisukset. Pilko kuori ja sisälmykset pieneksi.
- Kun suurin osa nesteestä on haihtunut (n. 15 minuutin kohdalla), lisää pilkottu säilötty sitruuna joukkoon.
- Hauduta hetki ja lisää pilkottu persilja.
- Kun persilja on nuupahtanut pinaatin sekaan ja tasaantunut muihin makuihin, ota pannu levyltä.
- Pilko oliivit puoliksi ja sekoita ne pinaatin sekaan.
- Tarjoile appelsiini-kookos-couscousin kanssa. Sen valmistaminen on helppoa. Katso pakkauksesta, kuinka couscous tehdään. Lisää turvotusvaiheessa joukkoon 1 appelsiinin mehu ja 1 rkl kookosöljyä, ripaus suolaa ja pippuria.
Kello 17.15 porukka ympärilläni on aika velttona. Unten mailla ylävasemmalta myötäpäivään: Sylvi, Silmu, Lalli ja lainakoira Elsa! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti