Endiiviveneet seilaavat ruokapöytään ensimmäisenä. Ne ovat ziljoona kertaa mielenkiintoisempia kuin perinteiset alkusalaatit. Endiivien kyydissä oleva tahna on peräisin Bryan Aun raakaruokakirjasta ”Raw in Ten Minutes”. Kirjassa se on nimellä Nacho Cheese. Tahnan sekaan ja päälle lisätyt tomaatit, oliivit sun muut sopivat veneeseen sitä kuuluisaa enoa paremmin. Ja valkoinen miso on salainen ainesosa, joka saa kokonaisuuden maistumaan ihan uudenlaiselta.
Tästä tahnasta on moneksi, esimerkiksi salaatinkastikkeeksi ja dipiksi. Sen kanssa voi pistää tarjolle nachoksia, guacamolea ja salsaa, ja pystyssä on instant fiesta!
Pinjansiemenet kyllä ovat tyyriitä, mutta luulen, että ne voisi korvata pari tuntia liotetuilla cashewpähkinöillä. Vaikka en ole itse kokeillut tämän reseptin kanssa, olen varma, ettei siinä menisi yhtään metsään.
Endiiviveneet pinjansiemenkastikkeella
alkupalaksi neljälle
1 endiivi
2,5 dl pinjansiemeniä
½ rkl kurkumaa
1 rkl valkoista misoa (Clearspring-merkkistä on valkoisenakin)
ripaus suolaa
½ sitruunan mehu
0,3 dl vettä
½ avokado
pikkutomaatteja
kalamataoliiveja
jotain tuoreyrttiä tai villivihanneksia
Valmistus:
- Laita pinjansiemenet, vesi, sitruunamehu, miso, kurkuma ja suola tehosekoittimeen. Surauta tahnasta melko sileää. Pientä rakeisuutta saa jäädäkin.
- Pilko tomaatit, oliivit ja avokado. Lisää puolet tahnan joukkoon ja jätä puolet koristeluun.
- Lusikoi tahna endiivinlehtiin.
- Laita päälle koristeeksi yrttejä/villivihanneksia, tomaattia ja oliivia.
- Nosta purjeet.
Herkullinen ohje ja kaikkea muutakin herkullista löytyy blogistasi! Endiivit ovat kyllä hieno raaka-aine, vaikka harvemmin tulee käytettyä.
VastaaPoistaKiitos, kiitos Outi! Endiivit on täälläkin päässä melko harvakseltaan käytettyjä. Lehtien venemäinen muoto inspiroi kyllä helposti kaikenlaisiin täytteillä kikkailuihin.
PoistaP.S Keittiökameleontti on ihan mun ykkössuosikkeja :)