Sienistroganoff

Sienistroganoff on vahinkolapsi. Se syntyi Englannissa keväällä 2005 hieman epämääräisissä olosuhteissa. Loppujen lopuksi siitä on kasvanut kunnon kansalainen, josta kaveritkin ovat tykänneet.

A) Ruotsalaista hyväntuulisuutta; B) Slaavilaista kiireettömyyttä; C) Kosmonauttista kepeyttä

Yliopistosta valmistumisen jälkeistä aikaa sävytti optimismi ja epätodellinen itsevarmuus, jonka suomilla lihaksilla hain reippaasti kokin pestiä yhdestä Brightonin monista vegaaniravintoloista. Aikaisempaa kokemusta ruuanlaitosta asiakkaille minulla oli hiv-positiivisten narkkareiden päiväkeskuksesta, nudistikylpylästä ja yhdestä oikeasta ravintolasta (vastuualueena lämpimät voileivät). Sen sijaan, että lähtisit nyt miettimään minun värikästä CV:täni, kuvittele minut selittämässä ravintoloitsijalle kaikki parhain päin. Yes, yes, very much experience. Yes, amazing vegan cooking.

Pääsin tekemään trialin eli koelounaan. Käytännössä se tarkoitti sitä, että tekisin raflalle yhden päivän ruuat. Tilanne oli siitä jännä, etten vielä aamukuudelta tiennyt, mitä tunnin päästä kokkaisin. Aloitin koluamalla ravintolan keittiössä kaappeja ja miettimällä pää kuumana, minkälaisen ruokalistan aineksista saisi aikaiseksi. Perunaa oli paljon, samoin sieniä.

Olin samalla viikolla tehnyt kotona aika onnistuneen soijastroganoffin, joten näppäränä päätin lähteä tavoittelemaan samaa sienten kanssa. Sienistroganoffin aisapariksi sopii hyvin perunamuusi. Brightonin vireän LGBTQ-skenen kunniaksi päätin tehdä muusista pinkkiä muutaman punajuuren avulla.

Alussa oli vielä hauskaa. Näin oman hobitinnaamani jättikattilan kyljestä ja se hymyili jopa juureksia kuoriessaan. Vaan kun autereinen aamu oli poissa ja lounasaika lähestyi, laskeutui kylmä kauhu keittiöön. Yksi ihminen, joka aikoo ruokkia viisikymmentä ihmistä, saa huhkia hommia. Yksi ihminen, jolla ei ole ravintola-alan koulutusta, joutuu rukoilemaan ihmettä.

Kattilassa oli törkeä määrä vihannesta, jota piti survoa. Aloitin käsipelillä, mutta ei minulla ollut lihaksia taltuttaa sitä perunakuormaa. Kellokin oli aina askeleen edellä. Siinä hädässä tartuin sellaiseen metrin mittaiseen sauvasekoitinhirviöön, jolla turautin kattilan sisällön sileäksi.

Se oli virhe. Perunoiden tärkkelys pilkkoontui liian pieneksi ja muodosti muusista liisteriä. Se oli pinkkiä (huom. punajuuret) venyvää liimaa, jonka seassa pyöri vielä soseutumattomina säilyneitä kokkareita.

Siinä samalla huiskin valmiiksi pari isoa salaattia ja joitakin suolaisia piirakoita. Stroganoff sen sijaan valmisti melkein itse itsensä. Siinä se hautui hellalla kaikessa rauhassa. Aina kun huomasin sen kuivuvan, kaatelin sekaan vaan soijakermaa.  

Ehdin niukin naukin. Toimitin ruuat ravintolan puolelle sillä siunaamalla, kun ravintola avasi ovensa lounastajille. Olin naama hiessä ja minun teki mieli mennä siivouskomeroon hyperventiloimaan paperipussiin. Piilottelin toista kättä selkäni takana, sillä olin hivauttanut terävällä veitsellä sormestani palasen pois. Sykkivä haava pulputti verta käsipaperitolloon ja tein kaikkeni tunarointini peittelemiseksi. Sitten kirjoitin liitutaululle ruokieni nimeksi yksinkertaisesti ”Helsinki Special” ja hiippailin kadulle.

Vaikka koko trial oli error, minulle jäi selkeästi lämpimät tunteet sienistroganoffia kohtaan. Kun minua pari vuotta sitten pyydettiin piirtämään ja pistämään resepti Milla Paloniemen Sarjakuvakeittokirjaan, oli helppo päättää, mikä se olisi.

Sarjakuvakeittokirja, toim. Milla Paloniemi 2010

Omaa tussailuani : Rainer ja luonto iholla. 

Klassikko syntyessään. Huom. reseptin löydät päivitettynä alla.

Nyt jälkikäteen tarkasteltuna huomaan, että tuon reseptin tulkitsijalta vaaditaan lukitaidon lisäksi myös lahjoja ajatustenlukuun. Lisäksi olisi ollut paikallaan huomauttaa, että achtung, achtung, suolasieniä käytettäessä muista huuhtoa ja liottaa sienet kunnolla! Itse itseänikin olisin voinut tänään asiasta muistuttaa, sillä tein stroganoffista niin suolaista, että kieli kangistui suuhun.

Tässä Sarjakuvakeittokirjassa ollut resepti tarkastettuna ja seikkaperäisemmin selitettynä:

400g metsäsieniä (jos käytät suolaan säilöttyjä sieniä, liota ja huuhdo niistä ylimääräinen suolaisuus huolella pois)

1 sipuli

2 valkosipulin kynttä

1 venäläinen suolakurkku (hapankurkku)

½ rkl dijon sinappia

(½-1 kasvisliemikuutio, mikäli et käytä suolattuja sieniä)

½ prk Tofutti Sour Supremea (vegaaninen smetana)

2 dl kasvikermaa

puoli ruukullista persiljaa (käypiä ovat myös kirveli, rakuuna, rosmariini, timjami, meirami ja oregano)

mustapippuria

öljyä tai kasvimargariinia paistamiseen

Valmistus:

1. Paloittele sipuli pieniksi kuutioiksi ja freesaa sitä kevyesti isolla pannulla.
2. Kuutioi sienet ja lisää pannulle. (Jos käytät suolasieniä, muista huuhtoa ja liottaa ylimääräinen suola pois! Terveisin nimimerkki ”Tein tänään suolastroganoffia”.)
3. Paista sieniä 10–15 minuuttia.
4. Pilko valkosipulit ja lisää ne pannulle. Paista pari kolme minuuttia.
5. Lisää joukkoon sinappi ja mahdollisesti murennettu kasvisliemikuutio. Kasvisliemikuution tarve riippuu siitä, onko sienissä suolaisuutta. Päättele itse. Sekoita.
6. Laita mukaan Tofutti.
7. Anna hautua. Lorottele joukkoon kermaa aina kun homma menee liian muhennosmaiseksi.
8. Hauduta 20–30 minuuttia. Jos tarvitsee, laita kermaa vielä, niin että koostumus on kastikemainen.
9. Lisää lopuksi persilja, pippuri ja suolakurkut.

Tarjoillaan esimerkiksi perunamuusin, röstiperunoiden tai keitettyjen tattarinjyvien kanssa. Hapankaali ja puolukat sopivat yhtälöön hyvin.