Vegan MoFo, day 2! Makumuisto lapsuudesta

Monet meistä 80-luvulla herkät lapsuuden vuotensa viettäneistä muistavat tuon ajan jostain muusta kuin kulinaristisesta ilottelusta. Pöydässä oli usein perunoita ja ruskeaa kastiketta. Muita vakioruokia olivat perunat ja jauhelihakastike, perunat ja valkokastike, perunat ja perunat ja perunat. Lisäksi saimme lappaa jauhelihakeittoa ja jauheliha-makaronimössöä aika ankarasti. Kun aloin vuonna 1993 kasvissyöjäksi, huolestunut luokkatoverini totesi, etten nyt enää voisi edes syödä makaroniakaan. Ai miksi? ”Koska siinä on jauhelihaa!”

Kouluruokailussa mimosanherkkiä mieliämme vavahduttivat myös sellaiset elämykset kuin kinkkusipatti, nakkisipatti ja sianlihaVATKULI. Mikä oli se mysteeriainesosa, joka teki noista niin pahanmakuisia? Pieni purskaus keittäjän oksennustako?

Vegan MoFo:n tämän päivän tehtävänä luoda uudelleen joku lapsuudesta tuttu ruoka. (Recreate a meal from your childhood.)  Tämän intron jälkeen kaikki ovat nyt taatusti innoissaan ja odottavalla kannalla!

Olkaa hyvä, tässä teille tilliliha revamped! Tillisoija eli Tillis! Pillilihatraumat olkoon iäksi pois pyyhityt, sillä vegaaninen tillis on oikeasti makoisaa! Sitruuna, tilli ja kaurakerma on ilmiselvästi toimiva makuyhdistelmä, mutta ainakaan minä en ole tullut koskaan ajatelleeksi tehdä niistä kastiketta tällä tavoin.

Rajasin Jaakko Kolmosen kuvasta pois.

Uusi uljas sukupolvi piti tilliksestä ja halusi vielä lisääkin. 

Rohkeutta ystäväni, ryhdy toimeen ja et pety!

Tarvitset:

70g soijapaloja (kuivana)
4 pientä porkkanaa
1 sipuli
4 sitruunaviipaletta
6 laakerinlehteä
10 mustapippuria
kasvislientä
soijakastiketta
2 rkl sokeria
iso tillinippu
1 dl kaurakermaa
suurusteeksi perunajauhoja tai vastaavaa
suolaa
perunoita

1. Laita perunat kiehumaan.
2. Keitä soijapalat pussin ohjeen mukaan kasvisliemessä ja soijakastikkeessa.
3. Kun palaset ovat valmiit, siivilöi palat keitin liemestä erilleen. Säästä liemi.
4. Laita korkealaitaiseen paistinpannuun/paistokasariin kuutioitu sipuli, viipaloidut porkkanat sitruunasiivut, pippurit. laakerinlehdet ja sokeri. Kaada päälle n. 7dl keitinlientä. Keittele, kunnes porkkanat ovat pehmenneet ja kastikkeesta on haihtunut vettäkin parisen desiä pois.
5. Siivilöi liemi.
6. Säästä ne porkkanat, sipulit yms.
7. Suurusta siivilöity liemi.
8. Lisää siihen suolaa, soijapalat, tilli ja kaurakerma.
9. Sekoita ja anna tekeytyä viitisen minuuttia.
10. Tarjoile perunoiden, suolakurkkujen ja kastikkeessa kiehuneiden porkkanaviipaleiden kanssa.

Suomalaisten perinneruokien veganisointi onkin aika hauskaa. Mitä seuraavaksi? Lörtsyt, kropsut, rokka ja rönttönen!

Vegan Month of Food, day 1!

Yhdeksättä kertaa järjestettävä Vegan Month of Food, eli Vegan MoFo on täällä! Kyseessä on nimensä mukainen, kuukauden mittainen oodi vegaaniselle ruualle. Tapahtuma jyllää sosiaalisessa mediassa koko syyskuun ajan.

Vegan Mofo on ruohonjuuritason tapahtuma, jonka on käynnistynyt Post Punk Kitchenistä (theppk.com) tutun, upean vegaanikokki, -keittokirjailija, -ravintoloitsija Isa Chandran ideasta.

Tänä vuonna mukana on satoja osallistujia jo yli kahdestakymmenestä maasta. Osallistujat ovat ruokatoimittajia, ammattikokkeja ja sitten tällaisia tavallisia kotikokkailijoita kuten itse. Vegan MoFo pyörii blogeissa, mutta myös Instassa, Twitterissä ja Youtubessa. Ainakin. Tarkoituksena on esitellä joka päivä laajaa, monipuolista ja ah niin herkullista vegaanisen ruuan maailmaa.

Voit seurata koosteita postauksista mm, tapahtuman virallisen Instagram-tilin kautta, jonka löydät täältä: https://instagram.com/veganmofo. Lisätietoja myös täällä tapahtuman virallisilla sivuilla: http://www.veganmofo.com/

Päivittäisten postausten inspiraatioksi on annettu lista aiheita. Näiden vauhdittamana aion itsekin olla mukana!

Vegan MoFO 2015:

1 Rise and Shine! It’s MoFo time! Tell us about your breakfast.

2 Recreate a meal from your childhood.

3 Quick, easy and delicious.

4 Tell us about a weird food combo that you love.

5 Best sandwich ever.

6 Re-create a restaurant meal.

7 Make / eat something inspired by a book or film.

8 Reach out! Make a new vegan friend & tell us about it.

9 Most retro recipe.

10 Something blue.

11 Focus on a nutrient

12 Tell us about your favourite cookbook!

13 It’s kitchen tour time!

14 Share something vegan (and delicious, duh!) with a non-vegan.

15 OMG, Barack Obama is coming over because he knows you make awesome vegan food! What are you going to make?

16 What’s your favorite late summer food?

17 Make (or eat!) a traditional local dish.

18 Honor a human or non human animal who inspires your veganism.

19 Lunch on the go.

20 Veganize an old family recipe.

21 What three endless food supplies would you take if you were going to be stranded on an island? (Imagine your nutritional needs have been met, these are a bonus!)

22 Make a dish using all seasonal produce.

23 Fusion Challenge!

24 What (inset well known person) would eat if they were vegan.

25 Share your favorite cuisine.

26 It’s cold and rainy and there’s a snow drift outside your door! What are you going to make using the ingredients you have?

27 Favorite herb or spice?

28 Tacos VS Burritos. Where do you stand on this important issue?

29 What would you bring on a vegan road trip?

30 Autumn equinox eats.

Nonniiin. Alkuhorinoitten jälkeen tarraan ensimmäisen päivän tehtävään: Rise and Shine! It’s MoFo time! Tell us about your breakfast.

Viikolla hörppään kahvin ja syön leivän tai mitä nyt sattuu olemaan. Viikonloppuisin on ihana syödä aamiaista ja lukea lehteä kaikessa rauhassa. Tämä on esimerkki siitä, mitä mä viikonloppuisin hyvillä mielin söisin.

•          hyvä leipä, jonka päällä on joku maukas levite/tahna. Tässä tapauksessa oli hummusta. Sitten siihen on ladattu päälle tosi ohueksi siivutettuna punasipulia ja kurkkua. Kaiken päälle vielä tuoretta minttua, chilirouhetta ja suolaa.
•          maustamatonta soijajugurttia, mysliä ja puna- ja mustaherukoita.
•          kahvia Alpron kevytsoijamaidolla.
•          Äidin tekemää mustaherukkamehua.

Mitä te syötte aamupalalla?

Not your mom, not your milk! Terveisin, Lehmä

Harhaanjohtavasta mainonnastaan tuttu Valio on jälleen suoltanut ulos maitoa promoavan kampanjan. Valio väittää ulkomainonnan lisäksi radiossa, televisiossa, lehdissä ja netissä, että heidän Luomu-tavaramerkkinen maitonsa olisi peräisin ”lehmiltä, jotka tekevät mitä tykkäävät”.

Tykkäämme siitä, että ihmiset ovat meitä kohtaan väkivaltaisia. Silleen luomusti ja humaanisti.

Mainossloganiin on puristettu mojova valhe. Toinen toistaan seuraavat pakkoraskaudet, jatkuvaan maidon tuottamiseen alistaminen ja olemattomat vapaudet eivät ole sitä, mitä lehmät oikeasti tykkäävät tehdä. Aika paksua uskotella, että lehmä haluaisi tarjota koko lisääntymisjärjestelmänsä maito- ja lihateollisuuden riistettäväksi ja saada lopulta pulttipistoolista päähänsä? 

Monet luulevat, että maitotuotteiden vuoksi ei lehmän sentään tarvitse kuolla. Väärin. Loppuun ajettuja lehmiä ja niiden pakkoraskauksien tuloksina syntyneitä vasikoita teurastetaan ja paljon, että leivillä olisi juustoa ja kahvissa maitoa. Kuvittele mielessäsi 21 miljoonaa vasikkaa. Sen verran maailmassa tapetaan vuosittain maitoteollisuuden ”ylijäämiä”, pikkuhonteloisia, joiden kuuluisi olla leikkimässä ja oppimassa itsenäisiksi oman laumansa keskellä.

Katso paremmalla resoluutiolla täällä

Kuulen usein, että maitotuotteiden poisjättäminen on vaikeaa kahvimaidon ja juuston vuoksi. Kahviin sopii mielestäni täydellisesti Alpron light-soijamaito. Niille, jotka pelkäävät, etteivät voi elää ilman juustoa, minulla on myös viesti: "Rauhoittukaa, ei se happea ole! Violifen ja Wilmersburgerin kasvipohjaiset juustot odottavat teitä!"

Spessut kassut

Olin kolmannella luokalla, kun äitini oli nauhoittanut mulle yhden koulupäivän aikana kasetillisen musiikkia radiosta. 80-luvun kuumimpia artisteja. Olin riemuissani, se oli mun ensimmäinen ikioma musatallenne, jolla ei laulanut Röllipeikko tai Jonna Tervomaa. Siitä se sitten lähti. 

Väitän, että mixtape on taidetta. Painat musiikin kuluttajana myös musiikin tuottajan mielikuvitushatun päähäsi ja taiot musiikkiversumista poimimistasi kappaleista juuri sellaisen setin ääntä kuin itse haluat. Voit valita sarjan, joka kuuluu tyylillisesti yhteen tai voit kehitellä eklektisen, mutta täysin jouhevasti etenevän kokoelman kappaleista, joilla ei ensalkuun voisi kuvitella olevan mitään yhteistä. 

Kokoelmia tarvitaan juhliin, niitä tarvitaan tietyn fiiliksen esiinlietsomiseen, niillä paikkaillaan särkynyttä sydäntä, buustataan itsetuntoa, niiden tahdeilla välitetään viestejä, joita ei oikein osaa/halua sanoa ääneen.

Luulin oman kokoelmakasettien kulta-aikani olleen jo takanapäin. Sitten omg löysin Tapelyn. Perustin mixtape -rakkauteni tähden tähän blogiin aiheelle oman välilehden. Ensimmäinen kasetti on vähän tuollainen testeri electrorockia ja –poppia. Se alkaa lai-lai-Laibachin pontevalla marssielectrolla, kaahailee Cassandra Complexin ylivertaisella laukkakompilla ja päätyy Beatrice Elin tyttöunelmiin. Välissä tapahtuu myös muita juttuja. 

Kuuntele, jos uskallat! Klikkaa kasettia:

Tästä pääset Mixtape-välilehdelle

Ruma trendi

Silmäni kiinnittyivät siihen välittömästi, kun avasin teatterin ulko-oven. Aulassa seisoi nuori nainen turkki niskassaan. Ystävieni puheensorina vaimeni jonnekin taka-alalle. Minä vain tuijotin turkkia. Se pojotti kuin huutomerkki ihmismassan keskellä. 

Elämä etenee pienen vauvan kanssa sellaisella Päiväni murmelina-luupilla. Sitten kun lähtee ihmisten ilmoille, sitä seurailee ja tarkkailee ympäristöään innokkaana. Yllätyksekseni ja järkytyksekseni olen alkanut nähdä turkkeja siellä täällä. Nainen kahvilla ystäviensä ja parinkymmenen kuolleen supikoiran kanssa. Nainen Kurvissa trendikkäät pleksit nenällä, boheemiutta tavoitteleva pipo päässä, yllä noin 20 tapetusta minkistä tehty liivi. Ratikassa mies, näpelöimässä hikisenä kännykkäänsä, noin kymmenen kuollutta kettua kuumottamassa häntä. Niin sekin nainen eilen kahvilassa, joka pystyi hymyilemään muutamankymmentä surkean elämän elänyttä minkkiä harteillaan. Tulee väkisin mieleen, että- mitä-helvettiä-tässä-on-päässyt-käymään? 

Turkisteollisuus alistaa tuntevia, maailmasta tietoisia ja monimutkaisen sosiaalisen käyttäytymisjärjestelmän omaavia eläimiä. Aiheesta on ollut niin paljon puhetta mediassa ja somessa, että tiedolta tuskin kukaan on voinut välttyä. (Katso KUVIA suomalaisilta tarhoilta)

Credit: Jo-Anne McArthur/We Animals

Mikä on tekoturkiksen viesti?

Muistan sellaisenkin ajan, kun katukuvassa turkiksia näkyi lähinnä eiralaismummojen ja itärajan takaa tulleiden turistien yllä. Turkiksien käyttöä pidettiin yleisesti epäsopivana ja moukkamaisena. Saattoi joku saada päälleen spraymaalia tai hyvin mehustellun klimpinkin toisen eläimen karvoissa pöyhkeilyn vuoksi. Mutta pikkuhiljaa, varsin salakavalalla tavalla, turkiksia alkoi löytyä kaikkialta, huppujen reunoista, saappaan varsista, hanskoista ja pipoista. Nyt turkissomisteiden lisäksi ihmiset näyttävät hankkineen kokoturkkeja. Ja niitä eivät kanna ainoastaan turkismummot, vaan kauniit, nuoret ja muodista kiinnostuneet. Pillifarkut, lenkkarit ja turkki on epäcool, mutta näköjään kovin käytetty univormu.

Credit: Jo-Anne McArthur/We Animals

Osa turkeista on toki yhtä kaukana eläimestä kuin tekonahkalaukku on nahkalaukusta. Tekoturkista on välillä todella hankala erottaa aidosta, ja niiden käyttö jakaakin mielipiteitä. Yhtäältä tekoturkkia voi pitää eettisenä valintana aitoon verrattuna, kun taas toisaalta sellaiseen pukeutumalla voi tahtomattaan tulla viestittäneeksi, että turkisten käyttäminen on ok. Usein tekoturkis näyttää ja tuntuu aidolta. Aito karva haisee palaessaan kuin hius, mutta tekokarva lemuaa muoville. Aito karva suippenee kärkeen, tekokarva usein ei. Harvoin on kuitenkaan mahdollisuuksia kadulla kärventää toisten ihmisten takkeja tai ylipäänsä hypelöidä niitä. Elukan karvoitukselta ne näyttävät kaikki tyynni. Feikkikarvat ovat siis osaltaan normalisoimassa aitojen käyttöä. Lisäksi on törkeyden huipentuma, että tekoturkiksena on ihan pokkana myyty kanin, supikoiran tai kojootin turkkia, koska sitä voi saada hyvin valmistettua tekoturkista edullisemmin. 

Joskus itsellänikin on ollut tekoturkki. Vaikka se ei näyttänyt omaan silmääni aidolta, olin kiusallisen tietoinen siitä, että joku ei sitä feikiksi erottaisi. Tunsin tarvetta kuuluttaa joka käänteessä, että en käytä aitoa turkista, että ihan on polyesteriä tämä. Lopulta en halunnut sitä takkia enää pitää. Liikaa emotionaalista painolastia. 

Turkisteollisuus brändää turkista uudelleen

Eettiset arvot ovat ottaneet kunnolla turpaansa muotimarkkinoilla viime vuosina. Noin vuosi takaperin Diane Pernet, entinen suunnittelija ja muotitoimittaja, kuotaisi Pariisin muotiviikoille niskaansa gorillan turkin. Rouva selitteli nousseen kohun vuoksi valintaansa sillä, että gorilla on jo kuollut, käytti hän sitä takkina tai ei. Vintageturkkien käyttäjät vetoavat usein siihen, että eläin on tapettu jo aikaa sitten. He saattavat jopa heittäytyä hurskastelemaan, että on ekologisempaa pukeutua jo olemassa olevaan turkikseen kuin olla pukeutumatta. 

Turkisvaate, jonka vuoksi on tapettu eläimiä vaikkapa 50 vuotta sitten, antaa saman viestin kuin uudempikin: villieläimien pito pienissä, ankeissa ja virikkeettömissä metallipohjaisissa häkeissä on ok. Se kertoo, että eläimen raajojen murskaaminen loukulla on hyväksyttävää muodin vuoksi. Se kertoo siitä, ettei protestoi, vaikka eläimiä tallotaan, hukutetaan ja nyljetään hengiltä, niitä kaasutetaan, tukehdutetaan ja myrkytetään, niiden niskoja väännetään nurin ja niiden peräsuoleen johdetaan sähköä. 

Credit: Jo-Anne McArthur/We Animals

Gorillan karvoissa pöyhkeily on vain yksi ilmentymä siitä, mihin suuntaan muotiteollisuus on turkiksien suhteen kääntynyt. Joka vuosi yli miljardi eläintä tapetaan niiden turkin vuoksi ja se näkyy myös catwalkeilla. Pariisin, New Yorkin, Milanon ja Lontoon tapaisilla isoilla muotiviikoilla voi mallistoista jopa yli 70%:ssä olla turkiksia! Suunnittelijat tarttuvat turkiksiin, sillä kysyntään halutaan vastata ja sitä myös pyritään luomaan. Suurilla Kiinan, Venäjän ja Dubain markkinoilla on paljon ostajia, joilla olisi pätäkkää sikailla. Lisäksi on kehitelty tekniikoita, joilla voi ohentaa turkista niin, että niitä voi käyttää lämpimämmässäkin ilmanalassa. Syyttävä sormeni heristää teille Marc Jacobs, Louis Vuitton, Marni, Giambattista Valli, Michael Kors, Fendi, Oscar de la Renta, Maximillian, Isabel Marant, Diane von Furstenberg, Christopher Kane, Erdem, Jonathan Saunders, Alexander McQueen…jne, jne. 

Saga Furs, turkistuottajien oma myyntiyritys, järjestää vuosittain London College of Fashionin oppilaille kilpailun, jossa materiaalina käytetään ilmaisia turkiksia. Se myös tarjoaa opiskelijoille harjoittelumahdollisuuksia ja sponsoroi joidenkin oppilaiden töitä. Tällä tavoin Saga Furs pyrkii vaikuttamaan vaatesuunnittelijoiden materiaalivalintoihin ja normalisoimaan turkiksien käyttöä.

Turkisala yrittää brändätä ja viherpestä turkiksia esittämällä ne pikamuodin vastakohtana, eettisenä ja ekologisesti kestävänä, jopa eläinystävällisenä valintana. Tehokkaan markkinoinnin yhtenä päämääränä on pyristellä irti vanhettuneista mielikuvista, missä pönöttää eliittirouvat ja mummelit turkeissaan. Markkinointi on nyt suunnattu nuorille naisille. Turkisvaatteille yritetään saada trendilisää ja näkyvyyttä mm. lahjoittamalla niitä julkkiksille. Lily Allen, Lady Gaga, Madonna, Beyoncé, Jennifer Lopez, Rihanna, Kate Moss ja moni muu, joiden elämää puoli maailmaa seuraa, on tavattu turkiksiin kääriytyneenä.

Voivatko ihmiset todellakin mennä noin halpaan? Tekisi mieli antaa pieni sähköshokki suoleen kaikille niille, jotka luulevat, että turkistuotanto olisi muuttunut jotenkin eettiseksi, vastuulliseksi ja eläinten hyvinvoinnista huolehtivaksi. Vaikka turkiksiin kääriytyisi mikä fashionistien überfürer, eettistä turkista ei-ole-olemassakaan. Brändikikkailun takana on vapaudenriistoon ja tappamiseen perustuva miljardibisnes. Ja mitä ekologisuuteen tulee, turkikset ovat yhtä biohajoava ja uusiutuva luonnonvara kuin mikä tahansa mätänemisen ehkäisemiseksi kuivatettu, kemikaalein kyllästetty ja värjätty eläimen ruumis nyt voi olla. Maailman Pankin mukaan turkisteollisuus on yksi pahimmista saastuttajista myrkkymetallipäästöillään. 

Kanit, ketut, naalit, minkit, hillerit, supikoirat, soopelit, nutriat, chichillat, koirat ja kissat, kauniit tuntevat olennot ansaitsevat elää elämänsä rauhassa ja vapaina. Oli sitten tupsu, hupun reunus tai kokoturkki, kaikki ne ovat eläviltä eläimiltä ryövättyjä. Miksi ihminen kieltäytyy ymmärtämästä omien toimiensa seurauksena tapahtuvaa julmuutta? Eikö toisen eläinlajin pelko, kipu, stressi, ahdistus ja yksinäisyys tunnu missään?

Tahmaiset pekaanipullat

Kun keittiöstä valmistuu uusi tuotos, Virallisen Valvojan vakiokysymys on: ” Tuliko blogikamaa?”. Lähestulkoonkaan aina hyvän yrittämisen määrä ei korreloi lopputuloksen maukkauden kanssa, mutta nyt voin käsi lipassa todeta: ”Tuli! Nyt on blogikamaa!”

Monikossa.

Yksikössä.

Nämä pullat ovat kirkkaasti parhaimmat ikinä tekemäni. Okei, en juuri koskaan leivo pullia, mutta älkää sen antako horjuttaa uskoanne näiden pullien erinomaisuuteen. Ne ovat ilmavan kuohkeita, tahmaisen kosteita, maistuvat vaniljalta, omenalta, vaahterasiirapilta ja kookokselta, niissä rouskuu pähkinä. Sanon tämän vielä kerran: kirkkaasti parhaimmat! En tosin voi harmikseni omia kunniaa tästä reseptistä, sillä se on peräisin (hienoisin pienoisin muutoksin) Vegan Yumminess-blogista.

Myös se toinen pulla on uunissa, edelleen. Laskettu aika on tänään, mutta vauvaa ei vielä näy. Mulla on itselläni sellainen kutina, että viikonloppuna alkaa tapahtua. Voiko tällaisia asioita mitenkään aavistaa vai lieneekö toiveajattelua?

Taidanpa ottaa pullaa odotellessani.

TAHMAISET PEKAANIPULLAT

4 rkl vegaanista leivontaan sopivaa margariinia (esim. Sunnuntai laktoositon leivontamargariini)
2 dl kasvimaitoa
½ dl ruokosokeria
2 rkl maissitärkkelystä
1 pss kuivahiivaa
1 tl vaniljajauhetta
½ tl suolaa
n. 6dl puolikarkeita vehnäjauhoja

Täyte:
2 rkl vegaanista leivontaan sopivaa margariinia (esim. Sunnuntai laktoositon leivontamargariini)
reilu puoli desiä omenasosetta
2 dl pekaanipähkinöitä
½ dl fariinisokeria ja ½ dl ruokosokeria

Kastike:
2 dl täysirasvaista kookosmaitoa (esim. Santa Marian Extra creamy coconut milk)
1 rkl maissitärkkelystä
4 rkl vaahterasiirappia

1. Sulata margariini ja lisää se kulhoon yhdessä soijamaidon, sokerin, maissitärkkelyksen, vaniljan ja suolan kanssa. Tarkista, että seos on riittävän lämmintä hiivan aktivoitumiselle (42 astetta).  Jollei ole, niin lämmitä kevyesti. Vispaile sitten kuivahiiva sekaan.
2. Anna hiivaseoksen seisoa hetken, kunnes huomaat hiivan aloittaneen toimintansa.
3. Lisää jauhot nesteeseen ja vaivaa hellästi. Taikinasta tulee pehmeä ja hieman tarttuva pallero. Vaivaa vain sen verran kuin on välttämätöntä ainesten sekaisin menemiseksi.
4. Laita taikina nousemaan tunniksi lämpimään paikkaan.
5. Samalla kun taikina nousee, tee täyte: sulata margariini ja lisää siihen omenasose. Murskaa pähkinöitä pienemmäksi ja sekoita ne sokerin kanssa yhteen.
6. Sitten on kastikkeen vuoro: vispaa kookosmaito, maissitärkkelys ja vaahterasiirappi yhteen. 
7. Ota korkealaitainen piirakkavuoka ja voitele se kevyesti. Kaada puolet kastikkeesta vuoan pohjalle.
8. Taikinan noustua kaulitse siitä kevyesti jauhotetulla alustalla suorakaide (n. 25 x 40 cm).
9. Levitä omenasose-margariiniseos taikinalle ja ripottele päälle sokeroidut pähkinät.
10. Kääri taikina rullaksi ja leikkaa se 12 osaan. Laita palaset leikkauspuoli ylöspäin piirakkavuokaan ja anna niiden nousta vielä reilu puoli tuntia. 
11. Paista pullia 200 asteessa 20 minuuttia.
12. Anna pullien jäähtyä vartin ja kaada sitten päälle loput kastikkeesta.

"Jotkut eläimistä huusivat kuin syötävät"

Hurraa, toinen painos Eveliina Lundqvistin kirjasta Salainen päiväkirja eläintiloilta on juuri ilmestynyt! Kirja on Lundqvistin rohkea puheenvuoro suomalaisten eläintilojen arjesta ja eläinten oikeuksien puolesta. Sen päivänvaloon tuomat vääryydet eläintuotannossa ovat herättäneet keskustelua, jonka soisi pysyvän jatkossakin pinnalla.

Tämä kirja on tärkeä. Sitä ei erityisesti haluaisi lukea, mutta kuinka voisi olla lukemattakaan. Lundqvist on todella laittanut itsensä likoon ja luonut kirjalliselle kentälle ainutlaatuisen ikkunan, josta voi katsoa suomalaisten eläintilojen todellisuuteen. Päiväkirja koostuu eläintenhoitajaksi opiskelleen Lundqvistin omista havainnoista ja kokemuksista navetoissa, sikaloissa, broilerihalleissa, munintakanaloissa ja lammaskasvattamoissa. 

Maanviljely ja eläinten kasvatus käyvät jatkuvasti teollisemmaksi, mikä mahdollistaa tuotantoeläimien laajamittaisemman hyväksikäytön. EU:ssa kasvatetaan joka vuosi 5 miljardia siipikarjaan kuuluvaa eläintä ja yli 300 miljoonaa muuta tuotantoeläintä. 

Eläintuotanto sen eri muodoissaan on yksi maailman suurimmista talouden haaroista, eikä moraalisilla ja eettisillä tekijöillä ole juurikaan sijaa taloudellisessa voitonteossa. Tuloksien maksimointi ja kulujen minimointi tapahtuu eläinten kustannuksella. Tämä on todellisuus myös suomalaisilla eläintiloilla, ja se tulee kirjassa selvästi esiin.

Liian paljon eläimiä liian pienissä, likaisissa tiloissa, toisinaan ei edes mahdollisuutta kääntyä tai käydä mukavasti makuulle. Ei mahdollisuuksia liikuntaan, että kaikki energia olisi käytettävissä painon nostatukseen sekä maidon ja munien tuotantoon. Asianmukaisen hoidon sijaan antibiootteja käytetään runsaasti. Näin eläimet pysyvät riittävän pitkään hengissä kehnoissa, niiden luontaisia tarpeita mitätöivissä elinolosuhteissa. Nämä eläimet eivät koskaan voi kasvattaa jälkeläisiään, tonkia maata, rakentaa pesiä tai tehdä mitään, mikä niille on ominaista ja luontaisesti tärkeää. Useimmat saavat raitista ilmaa ensimmäisen ja viimeisen kerran, kun ne lastataan teurasautoon. 

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto kertoo reaktiossaan Lundqvistin kirjaan olevansa ”huolissaan tuottajien henkisestä jaksamisesta ja maatilojen turvallisuudesta, mikäli eläinaktivistien julkisuushakuinen, kotieläintuotannon lopettamiseen tähtäävä toiminta kovenee”. MTK:n mukaan eläintuotantoa on voitava kehittää markkina- ja elinkeinolähtöisesti. Parhaaksi tavaksi parantaa tuotantoeläinten hyvinvointia MTK näkee tuottajien taloudellisesta ja henkisestä hyvinvoinnista huolehtimisen. Eläintuottajien etujärjestön lausunnot, mutta myös Suomen eläinsuojelulainsäädännön pitkälti sallima, systemaattinen eläimille aiheutettu kärsimys on surullinen muistutus siitä, kuinka tehokkuuden ja tuottavuuden maksimoinnin vuoksi eläimen arvo on yhtä kapea kuin hyötyarvonsa ihmiselle.

Perimmäisenä ongelmana on se, että eläin mielletään niin elinkeinoksi kuin hyödykkeeksi, jonka tuotteistaminen on ”luonnollista”. Tätä mielikuvaa pönkitetään mainostoimistojen avulla, poliittisilla päätöksillä, jopa ravitsemussuosituksilla. Olisi tärkeää, että kirja tulisi luettua mahdollisimman monessa suomalaisessa kodissa. Eläimien tehokasvatus lihan, munien ja maidon vuoksi on mahdollista, koska ihmiset ostavat näin tuotettuja tuotteita. Eläinten oikeuksia polkevan toiminnan kannalta dramaattisinta on, että ihmiset oivaltavat eläimien olevan itsessään arvokkaita yksilöitä, eivätkä enää usko eläinten tuotteistamisen luonnollisuuteen.

KIRJA: Lundqvist, Eveliina (2014). Salainen päiväkirja eläintiloilta. Into Kustannus, Helsinki. s. 274.