Vihannekset
ovat keittiön todellisia staroja. Tykkään aasialaistyyppisessä ruuassa siitä,
että vihanneksia ei oteta hengiltä tehokkaalla keittämisellä ja paistamisella.
Kuumentaminen tapahtuu niin nopeasti, että makuja ja rapeutta ei uhrata
pannulle. Yhdistin monivärisiä
vihanneksia ja kastikkeen, joiden ilmiömäinen ihanuus muodostaa nuudeleitten
kera erittäin kelvon thaisalaatin. Makujen ilotulitus on sen tyyppinen, että
tätä halutaan taatusti santsata lisää. Niin se meilläkin se hävisi nopeasti
syömäreiden vatsoihin, kuin thaivaan tuuliin.
Kun olin
tässä pari päivää rampannut kiinalaisessa ravintolassa, aasiavaihde jumahti
päälle. Tein pienen löytöretken etnoruokakauppaan, josta palasin reteästi reppu
täynnä kaukaisien maiden antimia.
Hankin tattarista tehtyjä soba nuudeleita,
jotka ovat japanilaista alkuperää. Tuo spagetin oloinen nuudeli pitää itsensä
paremmin kasassa sekä kuumissa että kylmissä ruuissa kuin vehnästä tehdyt
versiot. Kaappasin mukaani myös ison pussillisen ong choita, joka on hieman pak
choin tyyppinen vihreä lehtivihannes. Kiinalaiseksi
vesipinaatiksikin kutsuttu kasvi on passeli ainesosa wokkiruokiin. Samoin pienet
vihreät munakoisot, jotka riemastuttavat aina, kun löydän niitä ruuastani. Ne eivät
ole yhtään meilläpäin tyypillisemmän violetin munakoison tapaisia. Herneiksi
helposti luulisin. Sitten purkillinen soijapavuista tehtyä kastiketta, joka
englanninkielellä kulkee nimellä Crushed yellow bean sauce. Tämä kastike, kuten
myös sitruunaruoho, ovat elementissään nimenomaan thairuuissa. Sitruunaruohoa
ja inkivääriä saa myös isommista kaupoista purkissa, mikäli epäilyttää, ettei
saa hienonnettua tuoreita tarpeeksi pieneksi kastiketta varten.
1. sitruunaruoho 2. ong choi 3. purjo 4. vihreä papu 5. pieni vihreä munakoiso makua puang 6. chilipaprika 7. korianteri 8. punainen paprika |
Tässä
reseptissä ong choyn voi korvata pinaatilla ja vihreät munakoisot voi kokonaan
jättää pois.
Salaattia valmistellessa keittiö täyttyy (ainakin jos on yhtä pieni keittiö
kuin minulla) monenlaisesta kipposesta ja kapposesta. Vaivannäkö kuitenkin palkitaan ja lopussa Khop Kun Kaa seisoo!
Ong choi kevyessä hiessä |
Thaimaalainen
nuudelisalaatti
4-6 annosta
250 g soba
nuudeleita (koita esim. 100% tattaria olevia)
300 g ong choyta
(kiinalainen vesipinaatti). Voit käyttää toki myös tavallista tuoretta
pinaattia.
100 g vihreitä
pitkiä papuja
Kourallinen
pieniä vihreitä munakoisoja (makua puang). Voit jättää halutessasi pois.
1 porkkana
1 punainen
paprika
½ kurkkua
1/3 purjoa
1 tl
riisiviinietikkaa
seesaminsiemeniä
pieni nippu
tuoretta korianteria
1 punainen chili
tabascoa
öljyä paistamiseen
Salaatin kastike:
0,5 dl tamaria
0,4 dl
soijakastiketta
2 rkl keltaista
papukastiketta (löytyy aasialaisista ruokakaupoista)
1 limen mehu
1 sitruunaruohon
varsi
1 valkosipulin
kynsi
4 cm:n pala
tuoretta inkivääriä
Valmistus:
- Pilko kurkusta ja porkkanasta tikkuja. Laita ne astiaan ja sekoita niihin maltillisesti vain teelusikallinen riisiviinietikkaa.
- Pese ja pilko pinaatti. Heitä se vähän öljytylle wokkipannulle ja lakastuta lehtiä kevyesti. Siirrä erilliseen astiaan jäähtymään.
- Sekoita salaattikastikkeen ainekset keskenään. (Pilko kastikkeeseen tulevat sitruunaruoho, valkosipuli ja inkivääri superpieneksi piperöksi. Itse hienonnan näitä kovahkoja aineksia Bamixin lisäosana tulleella myllyllä, joka tekee hienoa jälkeä.)
- Keitä nuudelit tässä vaiheessa. Käytä runsaasti vettä, johon kannattaa heittää ropsaus suolaa. Keittoaika on usein hyvin lyhyt, ethän ylikeitä.
- Huuhtele nuudelit kylmällä vedellä ja valuta hyvin, jotta ylimääräinen tärkkelys lähtee pois.
- Leikkele tuoreista pavuista niiden kovat kannat pois ja keitä 10 minuuttia. Jäähdytä lopuksi jääkylmässä vedessä, jotta kypsyminen päättyy.
- Paista pieniä vihreitä munakoisoja kovahkolla lämmöllä noin 3-4 minuuttia. Siirrä pannu pois levyltä.
- Pilko paprika ja purjo ohuiksi suikaleiksi.
- Sekoita nuudelit salaattikastikkeen, papujen, paprikan, purjon kanssa. Laita joukkoon myös puolet kurkku-porkkanatikuistasi.
- Heitä nuudelit vihanneskombon ja kastikkeen kanssa pannulle, missä vihreät pavut ja pienet vihreät munakoisot jo odottavat.
- Paista kovalla lämmöllä ja sekoita kaikki sekaisin noin 20 sekunnin ajan.
- Sammuta levy ja lisää mukaan muutama loiskaus Tabascoa.
- Tämä on parasta heti syötynä. Jos joudut odottamaan, laita kannella peitetyssä astiassa jääkaappiin.
- Tarjoilu: Laita isoille keittolautasille keko nuudeleita ja heittele hövelisti sekaan pinaattia sekä jäljelle jääneet kurkut ja porkkanat. Ripottele päälle seesaminsiemeniä (paahdettuina maku tulee esiin paremmin), pieneksi pilkottua tuoretta korianteria ja chiliä oman sietokyvyn mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti