maanantai 18. helmikuuta 2013

Tempehiä ja kaalisalaattia


Kaali on tähän vuodenaikaan halpaa halvempaa kuin saippua. Sen vuoksi myös minun jääkaapissani oli jo viikon nököttänyt yksi kohtalaisen majesteetillinen kaalinpää. Kuten monesti aiemminkin, päädyin raakaan vaihtoehtoon. Kaaliraastetta! Pyhä yksinkertaisuus!

Kaalimaan kakaralle asetettu syötti 


Kyllä, mutta nämä kaalin lehdet havisevat historiallisella tavalla. Väitetään, että jo muinaiset egyptiläiset ja roomalaiset rouskivat raakaa viinietikalla maustettua kaalia ehkäistäkseen krapulaa tai muita ihmiskehoa koettelevia vaivoja.
 
Marinoitu tempeh ja kaali sopivat erinomaisesti vaikka lounassalaatiksi. Kaali saa mausteista mukavasti pientä vääntöä, mutta ilman tempehiä se jäisi hieman askeettiseksi. Jos haluat lisäillä vielä jotain, ehdotan kevätsipulia ja persiljaa. Heitä sekaan myös kourallinen siemeniä.

Tempehiä ja kaalisalaattia
4 annosta

150 g tempehiä (itse käytin herne-lupiinitempehiä)

Marinadi:
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl vettä
½  rkl limemehua
½  rkl soija- tai tamarikastiketta
1 pieni valkosipulin kynsi
1 tl paprikahiutaleita
½ tl cayennepippuria
½ tl kuminan siemeniä
½ tl kuivattua oreganoa
hieman rouhittua mustapippuria

Kaalisalaatti:
150 g keräkaalia
2 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl oliiviöljyä
1 tl sitruunapippuria
suolaa

  1. Sekoittele marinadin ainekset keskenään
  2. Leikkaa tempehpala kahtia pituussuunnassa. Leikkele kumpikin viipale poikittaissuunnassa. ja sen jälkeen vielä keskeltä paksuussuunnassa, jotta saat aikaan mahdollisimman paljon ohuita tempehtikkuja.
  3. Kääntele tempeh mariinaadin sekaan ja laita jääkaappiin vähintään tunnin ajaksi.
  4.  Sekoita ohuiksi suikaleiksi leikattu kaali, valkoviinietikka, öljy, sitruunapippuri ja suola sekaisin. Laita jääkaappiin vähintään tunniksi.
  5. Kun tempeh on marinoitunut, lämmitä öljyä paistinpannussa. Paista suikaleita noin viisi minuuttia keskilämmöllä.
  6. Tarjoile tempeh kaalipedillä



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti