perjantai 10. toukokuuta 2013

Kermainen sienikeitto


Kun ruokakaapin pimeimmästä nurkasta useamman sedimenttikerroksen alta pistää yhtä äkkiä esiin purkillinen kuivattuja suppilovahveroita, lähtee villivihannesintoilija laukka-askelin kohti siankärsämöesiintymiä. Siankärsämö on oivallinen lisä salaatinkastikkeisiin ja salaatteihin, mutta ruuanlaitossa käytän sitä eniten sieniruokiin. Yhdessä rakuunan kanssa kärsämö aateloi erityisesti metsäsienet.
Sienikeitto piristyy pikantin siankärsämön ansiosta.

Justiinsahan tämä kevät haparoi alkuun ja jo nyt ovat pientareet vihreänä syömistä. Siankärsämöä kerätään niiden kukinta-aikaan asti. Kärsämöt pukkaavat valkoista kukkaa kesäkuun loppupuolella eikä lehtiä sitten enää viitsi syödä. Kukintoja kai voisi syödä, mutta se on minulta kokeilematta. Huomio kamomilla- ja pujoallergikot, siankärsämö ei ole valitettavasti hyväksi teille. Se saattaa aiheuttaa allergista ihottumaa.


Havainnekuva. Näit ne o.

Kasvia tapaa pihamailla, niityillä, metsissä… noh, kaikkialla. Sen pikkulehtien hieman kirpsakka maku on joidenkin mielestä tosi vahva, joten ensikertalaisten on järkevää tutustua siankärsämöön hillitysti. Kannattaa kokeilla pienellä määrällä vaikka leivän päälle silputtuna. Siankärsämö on mainio villivihannes eikä ryytimäisyys ole kertaakaan ollut vielä minulle liikaa. Siankärsämö ei ole kuitenkaan sellainen vihannes, jota kannattaisi ahmia kuormakaupalla. Ennemminkin miellän sen maustekasviksi ja käytän kuten mitä tahansa tuoreyrttiä. 

Kun keräät ahkerasti ennen juhannusta, saat sitä säilöön talven tarpeisiin kuivaten tai pakastaen. Kasvi on monikäyttöinen myös kasviparannuksessa. Sitä on käytetty vaivaan sun toiseenkin, mutta yleisimmin haavaumien parantamisessa. Verenvuoto hyytyy lehtiä ensin hieromalla ja sitten haavaan painamalla. Väinämöinen hutaisi itseään kirveellä polveen ja lääkitsi itseään siankärsämöllä. Saattoi olla Kalevalavale. Minä sanoisin, että mikäli on kirves jalassa, kannattaa harkita jotain kärsämön lehteä jämerämpää.

Siankärsämön nuorista kuivatuista kukista ja lehdistä saa teetä, jolla voi edistää ruuansulatusta ja maksan toimintaa. Kansanlääkinnässä kasvia on käytetty myös kuukautiskipujen lievittäjänä, influenssaan ja vatsakipuihin.

Itse en ole käyttänyt kasvia muuta kuin ruokana, enkä näitä lääkinnällisiä vaikutuksia ole erityisesti tarkkaillut. Kuten ruuanlaitossa ei myöskään rohdoksena kannata käyttää liiallisesti, ei ainakaan sisäisesti. Isoina määrin kasvi saattaa aiheuttaa huimausta ja vatsakipuja.

Kermainen sienikeitto
3 annosta

4 dl kuivattuja suppilovahveroita
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
9 dl vettä
2 dl kasvipohjaista kermaa
1 rkl jauhoja suurustukseen (esim. täysjyvävehnäjauhoja)
4 tl kasvisliemijauhetta
35 siankärsämöä (pieniä ja nuoria. Käytä isompia huomattavasti vähemmän.)
1 tl rakuunaa
½ tl meiramia
rouhittua mustapippuria
öljyä

Valmistus:


  1. Liota kuivattuja sieniä pari tuntia vähäisessä vesimäärässä, että pehmenevät.
  2. Kun sienet ovat lionneet tarpeeksi, ala keiton tekoon.
  3. Kuutioi sipuli pieneksi ja kuullota sitä kattilassa öljyssä. 
  4. Lisää murskatut valkosipulin kynnet ja kuullota hiukka lisää.
  5. Kaada sienien liotusvesi talteen ja lisää kattilaan ensin sienet ilman nestettä.
  6. Sekoittele sienet ja sipuli yhteen.
  7. Lisää vehnäjauhot ja sekoita ne kunnolla sienisipuliseokseen.
  8. Lisää 5 dl vettä ja kasvisliemi.
  9. Anna porista 15 minuuttia.
  10. Lisää loppu vesi, kerma, mustapippuri, yrtit ja pieneksi hienonnetut siankärsämöt.
  11. Keittele pienellä lämmöllä vielä 20 minuuttia.
  12. Turauta sauvasekoittimella, mutta jätä keittoon vähän epätasaisuutta.
  13. Nosta levyltä ja anna makujen tasaantua 10 minuuttia.


2 kommenttia:

  1. Mä oon usein vaan lämmittänyt kuivattuja sieniä vesitilkassa mikrossa ja sit kaatanut veden pois (tuntien liotuksen sijaan). :)

    VastaaPoista
  2. Luotan, että toimii niinkin :) Mulla ei ole mikroa, mutta kuuma vesi edesauttaa. Joskus on vaan jäänyt sienet liian vähällä liotuksella sitkeiksi ja se on henkilökohtainen kammoitus se. Pelaan nykyään varman päälle, heh.

    VastaaPoista