sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Samettinen punajuurisosekeitto


Punajuuren valttikortteina ovat sen silmiä hivelevä, purppurainen väri ja mehevä maku. Maltillinen määrä kookosta pehmentää soseutetun punajuuren samettiseksi, mutta ei varasta näytöstä päätähdeltä. Kaneli ja muut lämmittävät mausteet tuovat juureksen luontaisen makeuden rinnalle toisenlaista syvyyttä. Ja tilkka balsamicoa huolehtii siitä, että keitossa on miltei huomaamattomasti hapokkuutta terävöittämässä muita makuja.

Punajuurikeitto ja voileipäkakku kelpasivat perjantaina kavereille.


Olen kerran erheytynyt tekemään keittoa säilykepunajuurista. Koko homma meni reisille niiden etikkaisuuden takia. Opinjyvänä siis: kannattaa ehdottomasti käyttää säilömättömiä punajuuria. Nuoret vastakorjatut punajuuret ovat nopeita kypsymään, mutta talven yli varastoidut tarvitsevat pidemmän kypsentämisajan. Varastoinnin aikana sokeri on muuttunut tärkkelykseksi ja tehnyt niistä kovempia. Talvipunajuuren pitkähkö keittoaika kuluu kuitenkin kirjaa lukiessa hujauksessa.

Haaveilen nykyään melkein päivittäin omasta viljelyspalstasta.  Jos minulla sellainen on tulevana kesänä, punajuurikas tulee paistattelemaan näillä sivuilla useasti. Monikäyttöisenä siitä saa raasteita, risottoja, patoja, muhennoksia, keittoja, laatikoita ja pihvejä. Se sopii hyvin myös marinoitavaksi. Punajuurikas tykkää sellerin, palsternakan, piparjuuren ja vahvojen yrttien seurasta (esim. timjami, oregano, salvia ja rosmariini). Ja hapokkuus tosiaan raikastaa punajuuren makeaa ominaismakua (kokeile viinietikkaa, sitruunaa, omenaa tai puolukkaa).

Punajuurisosekeitto
4:lle

1 kg punajuuria
1 isohko sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 prk kasvikermaa
70 g (1/3 pkt) kookoskermatiivistettä = Creamed Coconut
1 ½ rkl balsamiviinietikkaa
1 tl korianteria
1 tl inkiväärijauhetta
½ tl kanelia
kasvisliemijauhetta
vettä
kookosöljyä paistamiseen
ruususuolaa
ripaus mustapippuria
ripaus yrttisekoitusta (Toscana, Provencale tms.)

Valmistus:
  1. Esikeitä punajuuret kypsiksi. Punajuuret kannattaa keittää kuorineen ja juurineen, koska silloin väri ei karkaa. Kypsyminen vie reilun tunnin. Jäähdytä ensin ja kuori sitten. . Keitetyistä punajuurista kuori irtoaa helposti käsin tai juuresveitsen avulla.  Pilko vielä lohkoiksi.
  2. Sulata ruokalusikallinen kookosöljyä kattilassa ja kuullota siinä kuutioitu sipuli. Lisää hetken päästä pilkottu valkosipuli.
  3. Lisää punajuuret ja mausteet kattilaan. Pyöräyttele muutaman kerran puuhaarukalla.
  4. Lisää vettä sen verran, että punajuuret peittyvät. Laita sekaan kookoskermatiiviste.
  5. Keittele n. 15 minuuttia ja soseuta sen jälkeen sauvasekoittimella mahdollisimman samettiseksi.
  6. Laita kattila takaisin liedelle ja lisää kasvikerma. Jos sosekeittosi on kovin paksua, ohenna tilkalla vettä. Lisää nyt myös balsamiviinietikkaa, kasvisliemijauhetta, suolaa ja pippuria vähitellen kunnes makunystyräsi ovat tyytyväisiä. Laita yrttisekoitusta pari hyppysellistä sekaan.
  7. Sammuta levy ja anna keiton makujen vielä tasaantua noin 10 minuuttia. Hämmennä pari kertaa.
  8. Tarjoillaan tuoreen leivän tai voileipäkakun kanssa.

2 kommenttia: